2. joulukuuta 2014

Poseja, kävelyä ja kehitystä


Ajatella että on jo joulukuu, ei voi käsittää!! Päiväkodissa tarjoiltiin eilen jouluaamiainen. Ikkunan takana vilahteli tonttu. Joululaulut soivat. Tunnelma oli hämyinen, kynttilöiden valaisemassa huoneessa. Hetkellisesti vaivuin joulufiilishorrokseen ja käperryin kuusentuoksuiseen lapsuuteeni... mutta pam, pian kimakka - äitiiii tuu jo - raikasi vierestä. Täsmälleen niin, ehtihän siinä sitä joulufiilistä jo herutella yllin kyllin. Aika perus... Jos minulta kysytään niin kyllä riisipuuro tekee joulun. Tuli heti semmoinen himo että keitän tätä meidänkin aamupalapöytään joka sunnuntai. Saa nähdä sitten mikä on toteuma, hih ;)





Mutta sitten itse asiaan ja blogin teemaan. Kävin kipsuttelemassa koroilla siis (aivan liian) pitkästä aikaa. Tuosta alta löytyy videomatsku kokonaisuudessaan josta julkaisin pikkupätkät eilen facessa ja instassa @bakarablogi. Ai että miten kivaa hommaa tuo on!!


Siittä neljäsosakäännöksiä:

Biisi: Jean Paul - Touch the Sky (feat DJ Ammo)



Olen pyrkinyt poseileen vähintään kerran kuussa, siten että luonteva tatsi pysyisi yllä. Nyt treeniväli oli ensimmäistä kertaa ikinä näin pitkä eli kaksi kuukautta ja tuntui että käääk olin aivan pihalla!!! Juuri sillä hetkellä nauraa itselleen että onko muka oikeasti ollut niin bisi wumän ettei yhtä tuntia koko kuukaudesta ole ollut mahdollista tälle irrottaa?? Lisäksi sujautin jalkaan itseäni kiusatakseni astetta korkeammat, "vain 12 senttiset" korot, joten tasapainon löytäminen ja jalkojen rullaaminen kannalta päkiälle ilman koukkupolvia vei varmaan puolet ajasta ;) Heh, eikäää, meikä joka on syntynyt korkkarit jalassa, opettelee uudestaan kävelemään!! Mutta kannattaisiko noista kävelyistä ja poseista vielä stressata tai ainakaan kovin lopullisia koroegrafioita pähkäillä kun tuo kroppa näköjään muuttuu jatkuvalla syötöllä…? Tuolla kertaa taisi olla lisäksi kierrot kivasti meneillään joten huomaatte videosta että pikkupömppistä pukkaa ;) Nooh, semmosta se naisen elämä on <3


Muutos 1,5 vuodessa. Ja eiku lissää lihaa!



Pakaran pullistumista edesautan mm. Fazerina-juustokakulla <3


Poseerausten tarkoitus on korostaa hyviä puolia ja peittää niitä vähemmän imartelevia. Etuasento vasemmalle menee kuin vettä vaan, mutta ngghh oikealle jumittaa, siksi sen tilalle tulee keksia jotain muuta. Tai sitten en tee oikealle puolelle mitään… we will see! Onneksi ei vielä tarvitse päättää! Todennäköisesti jätän sen päätöksen ammattilaiselle enkä koita itse tihrustaa tuosta videolta...



Making of...


Kehityskuvia järkkärillä!! Kyllä tämä ne ainaiset suttuiset vessaselfiet voittaa!
Kuva: Mikko Törmänen. Topit: Lorna Jane


Mutta enivei, kävelemistä ja esiintymistä kannattaa harjoitella säännöllisesti oli pömppöä tai ei, tai oli kisa-ajankohta kalenterissa tai ei! Ai no miksi? No edelleenkin siksi kun lavallaoloaika on ainoa asia mikä kisoissa arvostellaan. Ja se lavallaolo aika on pahimmillaan vai muutamia minuutteja mikäli eliminaatiokierros kohdalle kolahtaa. Saa siinä sitten itkeä väärän värisiä bikineitä ja kehnoa tuomarointityötä tai sättiä ammattitaidotonta valmentajaa kun esiintyminen oli omaa tyhmyyttään perseestä, kesken ja harjoittelematon.


Aamumassu. Painoa 62 kg eli enemmän kuin harjotuskaudella ikinä ja silti palat näkyy!!
Sain kyselyä vatsatreenistäni. Oon tehny jo pidemmän aikaa pelkästään suoria ja syviä,
oman kehon painolla esim rutistuksia pallon päällä ja lattialla, jalkojen nostoja penkiltä ja
lattialla, lankkua…Tärkeintä on että treeni tuntuu ja polttaa siinä lihaksessa mitä haluaa kehittää.


Koska tiedän että blogia lukevat myös kisaamisesta haaveilevat, niin kannattaa heti ensi alkuun järjestää kalenteri siten, että salitreenin, venyttelyjen ja hierontojen lisäksi merkkaa sinne myös "poset". Ehdoton minimi on harjoituskaudella vähintään kerran kuussa mikäli korkkareilla käveleminen on tuttua huttua, ja jos ei, niin välittömästi useammin. On turha kuvitella että kun bikinit ja tekoripset vetäisee ylle, kävely muuttuisi taikaiskusta koomisesta kompastelusta pehmeäksi ja sulavaksi vaan taidon kehittyminen vaatii yhtälailla säännöllistä treeniä alle kuin lihaksen kasvatuskin. Ylvääseen korkkarikävelyyn on oma tekniikkansa ja autan siinä mielelläni jos haluat. Kaikki se pohjatyö minkä teet nyt, on pois kisadieetiltä.



Loistavat laatutuotteet lihaskasvuun ja palautumiseen Manniselta M-STOREsta!


Ja meininki senku jatkuu samassa aiheessa. Tänä iltana pääsemme Prässin fitness-tiimin tyttöjen kanssa pitkästä aikaa peilin eteen! Arvostan suuresti porukan vetäjiä Katjaa ja Samia jotka ottavat poseilut ryhmän ohjelmaan jo heti alusta alkaen. Saas nähdä joko heidän joukostaa löytyy ensi vuoden upeita bikini fitness-kilpailijakandidaatteja. Ihan huippua, odotan jännityksellä!!





Enää kolme viikkoa ja sitten tulee pukki! Ja aivan kuin tilauksesta, juuri äsken alkoi sataa isoja pehmeitä lumihiutaleita, iihanaa! Tiedän jo nyt, etten tule blogin puolelle seuraavaan pariin viikkoon (mm. PT-lopputentti lähestyy!!!!) joten instassa ja facessa kuulette bakarablogista enemmän, nähdään ja vaihdetaan ajatuksia siellä, jookos!

TonttuTerkuin, Tii <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti