11. elokuuta 2014

Äänestys ja uusia opiskelukuvioita


Hihii, on elokuu! Aah, perus arki on meillä, kuten monessa muussakin lapsiperheessä pöllähtänyt käyntiin samalla tohinalla mihin se kesäkuussa päättyi. Tänä aamuna ylösnouseminen tuntui erityisen rankalta, koska en saanut yöllä unta, kun jäin jännäämään saanko yhtäkään hakemusta PT-asiakkaaksi, joten nukkumaanmeno venyi pikkutunneille saakka. Argh. Nyt on pienoinen darra päällä eikä siihen tarvittu paukun paukkua. Näin koukkuun olen jäänyt pitkiin yöuniin ja sen puutteen kyllä huomaa!

Mutta eniveis, tätä arkihässäkkää oli ehtinyt olla ikävä. Normiaikatauluja ja turvallisia rutiineja. Kiitos, nyt tykkään.






Perheemme on täysilukuinen tyttären palattua kuukauden kestäneeltä kesälomareissulta kotiin. En voinut kuin tuijottaa ihmetellen hänen ilmestymistään kotiovelle. Hitto miten tuo paljan varpain ruutumekossaan tanssahteleva pieni tyttö voi kasvaa yhdessä kesässä korkkareita käyttäväksi tyylikkääksi fiksuksi nuoreksi naiseksi ja joka aloitti opinnot juuri yläkoulussa! Siis kuulitko, yläkoulussaaa! Ihan hullua miten tämä aika kiitää ihan jäätävää tahtia niin ettei perässä pysy!

Itsehän olen edelleen kakskytviis ja muut ympärillä senkuin ikääntyy... ups, meinasin kirjoittaa noin mutta paskat, jätän mainitsematta, sillä olen ylpeä siitä että olen kolkytviis ja elämä kasvoilla näkyy! Se on kokemusta ja viisautta se :) I wish.






Parissa viikossa on tapahtunut niin paljon hullun ihania asioita ettei perässä pysy. No ensinnäkin:

Ihmettelin viime viikolla mistä blogiin oli yhtäkkiä tulvinut klikkauksia. Kurkkasin kieli pitkällä ja yllätyksekseni löysin BakaraBlogin listattuna yhdeksi Suomen suosituimmista blogeista! Ninan verkkareissa-blogi ja sen lukijat olivat äänestäneet tämän minun tekeleen aika kovaan sakkiin. Wow! Nyt, kuka ikinä siellä onkaan tämän takana, KIITÄN ja rutistan, sillä olen sijoituksesta erittäin otettu ja tuli kyllä niin oikeaan paikkaan tämmöinen piristysruiske! Niitä itse kukin tarvitsee aina välillä, ellei jopa päivittäin :)



Nominated! <3


Samalla huomasin äänestyksen, jota en tiennyt olevan olemassakaan. Nimittäin:



Anna äänesi ja voita!



Mikä on Suomen inspiroivin ja innostavin sportti- ja hyvinvointiblogi? Mikäli koet että BakaraBlogi kuuluu tuohon sakkiin, niin käypä äänestämässä tästä.  Äänestäneiden kesken arvotaan 3kpl Silja Linen Tukholman risteilyjä. Jipii. Tyttöjen/poikien reissua selvästi pukkaa, eikös niin? ;) Vilpitön Kiitos äänestäsi!!



Todistusaineistoa, oon treenannu myös selkää = sporttiblogi!


No sitten. Lisää ihania asioita. Tein kaksi viikkoa sitten aika ison päätöksen, joka vaikuttaa loppuvuoden töihin tai tarkemmin sanottuna suuniteltuun työtahtiin. Tarkoittaen että laitetaan käsijarrua päälle. Vaikka toinen puoli minussa hinkui rynnistämään kentälle, niin onneksi se toinen fiksumpi puoli näytti kieltä ja vei voiton. Aloitin juuri nimittäin Ravintovalmentajan opinnot. Päätin että nyt on kovalevyn päivittämisen aika ja teen sen perusteellisesti, joten en ole vielä aloittamassa PT-valmennuksia ainakaan isossa mittakaavassa. Kun valmennuksesta on moni teistä kysynyt. Joka on siis minusta ihan superhienoa kun luotatte minuun jo nyt vaikka olen vasta pieni raakile. Iso kiitos siitä <3






Aika tiukka syksy on luvassa. Mutta kun rutistan personal trainerin ja ravintovalmentajan kerralla halki, poikki ja pinoon, kummankin opit täydentävät sulavasti toisiaan jolloin sitten toimintaa käynnistäessä pääsen paukuttamaan heti oikeita asioita eikä tarvitse kohautella olkapäitään. Ravintopuoli on ehkä vielä jopa tärkeämpi juttu hyvinvoinnin kannalta liikuntaan verrattuna, koska olet mitä syöt. Koin etteivät pelkät omat kokeilut ruoka-aineiden kanssa riitä perusteiksi valmentamiseen, nettiviidakosta puhumattakaan, joten lähdin hakemaan aiheesta syvällisempää matskua ja harjoitusta. 



Roar!


Kouluttajana särmikäs ravitsemusterapeutti Mikko Rinta.

Todella mielenkiintoinen viikonloppu, kovalevy puskettu ihan täyteen.



Uuh, ääh, too much information, aivojen tuuletusta kävellen!






Makunystyröiden hellintää raakasuklaalla Puistolassa <3


Ja sitten taas istumaan koulun penkille. Tällä kertaa vuorossa personal training. Mutta heeeetkineeen! Sitä ennen kouluaamun masukuva. Olin lentää selälleni. Siinä aamupuuroa keitellessä löytyi tällaisia muhkuroita. Tämmöisiä ei ole näkynyt moneen kuukauteen!



Hurraa! Mitä nää on??


Mutta on sitä kanaa puputettukin. Vatsalihakset tehdään keittiössä.


Ja rasvaprosentin saa helposti koholle tällä <3 Jota on uponnut myös <3


Kyllä tätä tyttöä hymyilytti. Mutta äkkiä hymy hyytyi, kun PT-viikonlopun teemana oli mm. kestävyyskunnon kehittäminen. Ei ollenkaan vahvuusaluettani. Kaikki matsku oli uutta. Huoh.



Yritän silti olla ahkera!


Kouluttajana seinäjokelainen triathlonisti ja fysioterapeutti Maija Koskimäki


Opiskelija joutui itse testiin. Tuloksista sitten myöhemmin lisää :)







Ja taas kanaa. Ja riisiä. Ja vihreää. Just samaa ruokaa ku edellisenä päivänä. Ja maistuu silti.


Vaikka teoria meni välillä yli hilseen, meillä on onneksi maailman hauskin, rennoin ja rempsein opiskeluryhmä joka tukee silloin kun meinaa savuttaa. Ja niin lähdimme päivän päätteeksi porukalla syömään.








Kuoharia, kyllä kiitos.


Heikkous: creme brulee. Ei varmaan tartte perustella :)


Ja sunnuntaiaamuna olin tietysti terävänä treenikunnossa. Kummasti rauta oli kevyttä plussakaloreilla, vaikka kaloreita ei lasketakaan ;)










Tosi kivasti ja energisoivissa tunnelmissa on elokuu alkanut. Loppukuuta kohti vauhti tulee kiristymään, joten blogin puolella saattaa olla vähän hiljaisempaa. Muistattehan seurailla BakaraBlogia facebookissa ja instagramissa @bakarablogi , siellä kuuluu ja näkyy lähes päivittäin.

Ja ai niin, jos haluat PT-harjoitusasiakkaakseni, avoin haku on käynnissä torstaihin saakka. Muotoillaanko sinulle uusi kroppa? Tästä löytyvät lisätiedot. Jännää!!

Tsemppiterkuin, Tii <3

2 kommenttia:

  1. Pitää nyt ihan tänne bloginkin puolelle tulla huutelemaan :D

    Oon miettinyt tuota samaa komboa, että rykäisisi ravintovalmentajan samaan nippuun. Mutta vielä haluan ensin nähdä millaista ravintoluentoa on PT-jaksolla tiedossa. Tähän mennessä on ollut jotenkin, noh, innottomia nuo ravinto-osuudet. Uskon, että rv-valmennuksessa mennään kyllä todella syvälle ja saisin siitä varmasti paljon irti! Tsemppiä tuplaopintoihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Sari, kiva kun tulit huuteleen :D Tuo jakso jonka kävin, eli joka alottaa Ravintovalmentajan, on sama ku PT4-jakso. Viikonlopun tiedoilla pystyy ihan ok auttamaan asiakasta eteenpäin ruokavalinnoissa. Tuttuun tapaan sikatuhti paketti joka vaatii runsaasti itseopiskelua, mutta sehän kuuluu asiaan, youknow :)
      Tuli laajalti tietoa suomalaisiin ravintosuosituksiin nojaten, ja lisäksi kävimme läpi perusteita spesiaaliruokavalioista, noin karkeasti sanottuna. Vaikka tutkimustulokset sanois mitä, silti jokainen on yksilö eikä sitä mikä sopii toiselle, sovi välttämättä toiselle, tämä oli oma johtopäätös välillä hämmennystäkin aiheuttavasta materiaalista ;) ja just siksi haluan oppia ravitsemuksesta enemmän, vähän eri näkökulmasta, sillä oma kroppa ei tottele ravintosuosituksen oppeja. Tuossa pöydällä odottaa mm. Kaisa Jaakolan Hormonitasapaino-kirja, kun vaan ehtis sen kimppuun!
      Kiitos Sari ja Tsemppiä sunki opintoihin!

      Poista