7. toukokuuta 2014

Back to Basics


Toukokuun eka postaus, jee! Edellinen tekstini päättyi paranemisen tuuletuksiin jota jatkoin edelleen facessa ja instassa. Olin lähdössä salille piiiitkän treenitauon jälkeen, koska kropassa tuntui terveeltä! Hyvä näsäviisastella jälkikäteen, mutta eipä olisi kannattanut suitsutella.

Pakkasin salivermeet, mittasin HydraISO:a palautusjuomaksi ja kiisin Liikkuun.


Mannisen laadukasta hera-proteiinia


Kotisalille, Kaakkurin Liikkuun


Valitsin pienet painot ja hain tuntumaa. Kaikki oli niin uutta ja jännittävää. Uuh niinkö eka kerta ;) Mutta kuinkas sitten kävikään. Horjuin. Tasapaino oli hukassa. Samoin tuntuma. Sydän alkoi läpättää ja sitä myöten palasi yskäkin. Köh-köh. Ajattelin ensin että noo, teen vain vähän, mutta mitä hyötyä sinnepäin treenauksesta olisi? Ei yhtikäs mitään. Jos en ole täysin kondiksessa, voin hipsiä salilta takavasemmalle. Minusta sitäpaitsi tuntui että KAIKKI KATSOI kun köhin. Mitä hiivattia tuo tulee tänne meitä tartuttamaan... Salilla ei saa treenata puolikuntoisena sillä jumppailu vain hidastaa parantumista plus altistaa jälkitaudeille. Niin. Että jos painelisi kotiin nöyryytettynä.

Olin ihan löyty. Kirosin harmissani ja ilta oli ihan totaalisen pilalla. Veetutti. Häivyin vähin äänin peiton alle.


ei kiva :(


Vielä aamulla tuntui ettei ole mitään tarkoitusta elää. Kova takaisku. Mutta tuttu turvallinen aamupala pelasti päivän. Ihmeellistä! Se on kuitenkin "vain" puuroa, keittoa, raejuustoa ja marjoja. Mitä hyvän olon huumeaineksia :)

Pah, mitäpä tuota märehtimään. Vaikka todellisuus ottikin päähän. No ei tilanne murehtimalla miksikään muutu. Sitten pitää tehdä jotain muuta ja nauttia siitä mitä on.


parasta mitä tiedän <3


Onneksi seuraavana päivänä oli posetreenit. Niistä saa aina energiaa! Elämässä kannattaa tehdä sellaisia juttuja jotka tuottavat positiivisia fiboja!


Poseilemassa pari viikkoo sitten :)

Tättärää! Tässä teille ihka ensimmäinen pieni videopätkä!



video



Nyt treenitaukoa on kulunut 2,5 kuukautta. Ei sillä että laskisin... tietysti lasken! Ja kurkkua kutittaa edelleen. Prkl. Välillä joo ja välillä ei. En edelleenkään ole salikunnossa, mutta olen tehnyt parin viikon ajan kävelylenkkiä sykettä varovasti nostellen. Epäonnistuneessa saliyritelmässä sain tuta että sydän todella on lihas. Tuntui että pieni raasu meinasi räjähtää liiallisesta kuormituksesta. Vähän säikähdin tuntemuksia ja samalla ymmärsin ettei sali ole oikea paikka kunnon kohottamiselle. Päin vastoin. Pitää aloittaa kuntouttaminen ihan nollista. Tätä on nuoren (olenhan) ja aiemmin terveen ihmisen ihan uskomattoman vaikea käsittää!


onneksi kevät tulee ja aurinko antaa voimaa!


paistaa niin että häikässöö!

paras lenkkiseura <3


Mutta ei tämä breikki ole täysin hukkaan mennyt, nimittäin, olen ymmärtänyt treenitauon tarkoituksen! Tiddididii!

Mikä se sitten on? Niinkin päivänselvänä pitämäni asia kuin terveyden arvostaminen. Miten pienestä onnellisuus voi olla kiinni! Minulle terveys on olennainen osa onnea, mutta olen pitänyt sitä itsestäänselvyytenä. Vasta kun sen on vaarassa menettää, ymmärtää miten tärkeää se on. Siksi ne hetket jotka ovat tässä ja nyt kannattaisi elää täysillä nauttien. Se mitä minulla ON tänään, on olennaista, huomisesta kun ei koskaan tiedä. Tässä toipilasaikana olen joutunut pysähtymään, hiljentämään. Pohtimaan onnen avaimia. Punnitsemaan todella koko fitneksen mielekkyyttä. Onko halu aitoa vai teenkö sitä vain koska pitää olla tavoite. Valmennussuhdetta. Kisaamissuunnitelmat ovat joka tapauksessa hetkeksi tauolla, kunnes olen täysin terve. On todennäköistä että kisa-aikataulua täytyy päivittää eteenpäin.



Tämmöisenä aikana Lorna Janen räiskyvä urheilutoppi todella piristää!



takana säädettävät olkaimet ...



Avainsana monikäyttöisyys! Pidän LJ:n pehmeitä toppeja normivaatteiden alla!



Eläinkuosit ovat nyt MUST!


pakollinen #selfie



Piti pysähtyä jotta näkee. Alkoi Alasimin rouvalla mennä vähän liian lujaa. Tuo ominaisuus liittyy pikkuista vaille täydellisyyteen pyrkivään persoonaani: kun jotain päätän tehdä, se tehdään kanssa kunnolla. Ei ole muuten välttämättä hyvä juttu, sillä mikään "sinnepäin" ei riitä. Alan helposti suorittaa jolloin silmissä siintää vain määränpää, mutta itse matkan mielekkyys unohtuu. Silloin kaahataan kyllä niin päin punaista! Koska on sanottu että urheilijan pitää syödä pöperönsä jotta keho saa polttoainetta ja treenit on tehtävä jotta lihakset kasvavat. Koska valmentaja käskee. Aloin suorittaa saliohjelmia ja ruokailuja, koska halusin menestyä. Ja missä kohtaa sitten tuli kehon kuuntelu. Ei missään. Kehitystä tuli kohisten, tietysti, koska noudatin ohjetta, mutta mikä oli sen hinta. Sairauskierre, jota on kestänyt nyt melkein viisi kuukautta. Ei hyvä.

Koska tahtotila oli voimakas, puskin periksiantamattomasti läpi mielen voimalla, vaikka keho yritti vinkata ettei se jaksa. Mieli on vahvin elin. Suljin korvat, en halunnut kuunnella, koska valmennusohjelmassa ei juuri silloin lukenut lepo. En halunnut myöntää tarmokkaalle luonteelleni etten pysty suorittamaan määrättyjä treenejä, koska luulin höllentäessäni olevani heikko. Koska kilpaurheilin. Väärin! Nyt ei voi kuin pyöritellä silmämunia päässä ja puhallella kattoon miten typerä olen ollut.

Nyt ymmärrän että kehon kuunteleminen, huoltaminen ja lepo ovat yhtä tärkeitä ellei tärkeämpiä kuin sen treenauttaminen.


takuuvarma mielen hoitaja: tuoreet leikkokukat keittiössä <3


Muttakö. Kun on syntynyt tarmonpesäksi eli haluaa haasteita, ruoskia eteenpäin ja toteuttaa haaveita, niin minkäs teet! Haaveet on tarkoitettu toteutettaviksi, koska kerran täällä eletään. Ehkä tuossa vimman kourissa kuitenkin todellisuuden taju paikkapaikoin hämärtyi. Olin taas suuna päänä tähtäämässä kovemmin, enemmän, nopeammin, heti huipulle. Onko kisalavalle nousu sittenkään NIIN tärkeää terveyden menettämisen rinnalla. Ei. Terveyttä ei voi ostaa rahalla. Mitä vanhemmaksi tulen, sitä vähemmän kaipaan asioita joita voi valuutalla vaihtaa. Jos nyt ruokaa ei lasketa hihii ;) On elämässä kuitenkin paljon muutakin kuin yksi lavalle nousun haave. Se on yksi unelma muiden joukossa mutta ei silti tärkein asia maailmassa.


Kuva >


Toinen asia mitä ei saa rahalla, on tosiystävät. Ja niistä aion pitää entistä tiukemmin kiinni. Vapun tienoolla oli ex-tanssi- ja opettajaparini satumaiset häät Turussa. Tässä muutamia muistoja tien päältä.



Aloitan pakkaamisen AINA ruoista ;) Tässä protskujen annospussitus.



Päivän rasva-annokset pähkinöistä.

Reissussa syömisestä ei saa muodostua teatraalista numeroa, joten otan kotoa ne ainekset kassiin joita tiedän ettei perushuoltsikalta välttämättä löydy. Kaiken muun ostan lennosta. Koska massuni on tottunut terveelliseen ja puhtaaseen ruokaan, en juuri poikkea ruokavaliosta myöskään matkoilla. Sitäkin on tullut kokeiltua josta seurasi vatsakivut ja armoton turvotus. Muutoinkaan istuminen ei sovi elimistölleni yhtään, se menee tukkoon hetkessä, saati että vielä söisi "väärin". Ei kiitos enää. Ennakkovalmistelut vaativat viitseliäisyyttä, mutta on kaiken sen väärti jotta keholla on hyvä olla.


Kohta valmis!


Ekan reissupäivän ruokia. Täydennystä saa sitten tien päältä.



Hulvaton ja rakas seura asuntoautossa. Yhtä hymyä :)



Aamukäppäilyllä Turun keskustan tuntumassa. Ensin oli pilvistä...


sitten tuli räntää...



... ja ykskaks paistoi aurinko. Kaikki puolentunnin sisään! Perus Suomen Vappu!! :)



Juhlalook. Uulalaa beibe :)


Sade tietää onnea <3













Kiitos lämminhenkisistä ja koskettavista häistä kun sain olla juhlistamassa ikimuistoista rakkauden päiväänne! Ne olivat poikkeukselliset juhlat sillä tunsin vieraista yli puolet. Suurinta osaa en ollut nähnyt vuosiin, joten voi sitä jälleennäkemisen riemua. Miten hurmaaviin ihmisiin olen aikojen saatossa tanssin välityksellä saanut tutustua! Haa, ja moni ilmoittautui blogin lukijaksi, varsinkin miehet kunnostautuivat! Niin ja hei, blogia saa edelleenkin kommentoida, vinkvink ;)


Kotimatkalle, junalla tsukutsuku :)


Reissulukemista - suosittelen! Havahduttava opus istumisen vaikutuksista. Kurkkaa >


Ostin junasta perus hedelmäsalaatin johon kuului sämpylä (hiilarit).
Siihen omasta kassista heraproteiinia (proteiini) plus pähkinöitä (rasvat). Täydellinen ateria!


sekä tietysti kaffetta :)


Huhhuh, olihan reissu. Ystävät ja havahduttavat elämykset <3 Tällä hullulla energialla elää taas pitkään! Kiitos osallisille!

Mutta sitten back to business. Minulla päättyy sopimus valmentajani kanssa toukokuun loppuun. Kiitokset Jaanalle opettavaisesta ja avartavasta vuodesta kehonrakennuksen maailmaan jo tässä vaiheessa. Tämä on ollut äärettömän mielenkiintoinen, kasvattava kokemus. Olet opettanut paljon. Kiitos myös kaikille Team FitBodyn tiimiläisille, on ollut ilo tutustua teihin, olette ihan mahtavaa porukkaa, olette tukeneet, kannustaneet ja inspiroineet. Siten tiimiläisten kuuluukin toimia! Olo on hieman haikea ja tulevat kuviot ovat jäissä, mutta nyt mennään tärkeysjärjestyksessä terveys (perhe ja ystävät) ensin, ja sitten kaikki muu. Kaikki ajallaan. Minulla on vain yksi kroppa ja pidän siitä entistä parempaa huolta.

Positiivisin ajatuksin, päivä kerrallaan, toiveikkaana :)

Terkuin, Tii <3

6 kommenttia:

  1. En ees muista mitä kaikkea mun pitikään kommentoida ku oli niin paljo kaikkea:) Ihanan kuuloset häät ainaki ollu :)
    Toivottavasti paranet pian ja pääset taas sali hommiin :) (voin Sitte salaa stalkata sua siellä salilla et apua tuo on Se bakarablogin pitäjä :D)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sanni, huippua ku kirjotit ja ÄÄK, todellaki tuut vetään hihasta ettei mun tartte arpoa onkohan TUO Sanni ;) Tsemppiä reeneihisi!! :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Voi kiitos Jenni! SIIS OOÄMGEE Bermudan Jenni IS BÄK!!! Jee! <3

      Poista
  3. Sun postaukset ovat kyllä ihailtavan pitkiä, mulla on tyyliin kaksi lausetta ja kolme kuvaa ;D Mutta puhut asiaa, nainen! Mikään fitness tai tavoite ei mene sen edelle, että perusasiat ovat kunnossa... ja aivan varmasti terveys tulee tässä listassa ensimmäisten joukossa.

    Nyt toivotaan, että kuntoudut pian, niin pääset taas jatkamaan, mikä ikinä tavoitteesi tulee sitten olemaankaan. Ja voivathan ne tavoitteetkin muuttua matkan varrella? Jos kisoihin treenaaminen ei tunnu enää mielekkäältä, ei sinua kukaan tai mikään sitä pakota tekemään (ellet sitten itse :D), tai vastaavasti jos halu kisalavoille on polttava, niin sitten sitä suuntaa kohti. Mutta niinkuin itsekin totesit, tärkeimmät asiat ensin, ja aika näyttää loput? Mukavaa loppuviikkoa, nautihan olostasi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta Sisu! Heh, kieltämättä nää on sellaisia oksennuspusseja ;) Kun postausväli on suht pitkä niin sitämyötä ahdan siihen sitten kaikki maholliset tapahtumat kerralla. Mä taas ihailen sun postaustahtia! Aktiivi äiti-ihminen ja silti postia pulpahtelee päivittäin, wau :)
      Ihan totta että tavotteet voi muuttua matkalla. Tiedostan että treenitauko vaikuttaa mieleen lamaannuttavasti, välillä on aamuja ettei haluais nousta sängystä ylös, mutta rakas perhe ja ystävät tukevat. Kyllä mä joku päivä lavalle nousen, mutta just nyt ei ees halua ajatella koko asiaa :)
      Kivaa viikonloppua myös sinne! <3

      Poista