18. tammikuuta 2014

Uusi vuosi ja uudet kujeet


Aah, niin ihana kliseistä, mutta ah, niin ihanan totta! Alkuvuosi on käynnistynyt hullaannuttavan pyörremyrkyn lailla. Moni on kysellyt missä olen kun blogiin eivät kuulumiset päivity, mutta kuten viime vuoden puolella lupailin, en kirjoittele tänne enää niin tiiviisti ajankäytöllisistä syistä. Pääsette sen sijaan seuraamaan kuulumisiani lähes päivittäin facebookissa ja kännyllä instagramissa @bakarablogi. Käykäähän kurkkimassa kuvia ja tykkäilemässä! Mutta onhan tässä jo kova ikävä ollut ja on pakko päästä mietteitä purkamaan vähän pidemmästi! On niiiin paljon kerrottavaa! :)


Poseilua joulukuussa 2013

Mutta, ennen kuin hypätään kuluvan vuoden toiveisiiin ja terveisiin, pidän pienen muistelokatsauksen vuoteen 2013. Joka olikin melkoinen muutoksen vuosi! Se oli henkisen kasvun paikka, matka itseen ja rohkea ponnistus kohti tuntematonta. Välillä pitää kurkottaa arvaamattomaan jotta tuntee elävänsä.

Viime vuosi avasi monta solmua niin työ- kuin henkilökohtaisessa elämässä. Jälkikäteen pähkäiltynä sen tuomat muutokset merkitsivät suurta harppausta kohti tasapainoisempaa elämää. Vaikka en nyt tarkkaan tiedä mitä alan tekemään isona, se ei haittaa, sillä olen aina uskonut onnenkantamoiseen. Eikoo ällöttävän vaaleanpunaista? Kyllä, mutta totta. Luotan, että kaikki järjestyy aikanaan ja ratkaisut kyllä löytyvät. Aah, lisää kliseitä :) Tällä hetkellä en vain halua tehdä mitään pika- tai paniikkiratkaisuja vaan ottaa höllemmin kun siihen on mahdollisuus. Kun katsoo elämää muun kuin uraputken ja kiireen läpi, näkee selkeämmin olennaiseen.


Lorna Janen kalenterin kuluvan viikon motivaatioaukeamaa :)


Olen aina pitänyt järjestyksestä, suunnitelmallisuudesta, tavoitteista ja päämääristä. Kurottanut aina korkeammalle puuhun. Taisin rymähtää oksalta ja lyödä pään kiveen, enkä osaa tarkalleen hahmottaa missä vaiheessa kaikki kääntyikin päälaelleen. No, aikansa kutakin. Nyt olen päästänyt monesta kahleesta irti, olen vapaampi, rennompi, kevyempi, kuin uudesti syntynyt. Minulla on edelleen päämääriä, mutta enää tekemisen kohteen ei ole tarkoitus toteutua keinolla millä hyvänsä. Koska elämässä on muutakin kuin se yksi hemmetin suuri päämäärä joka jyrää pahimmillaan kaiken muun alleen. Liialliset kahleet tukahduttavat luovuuden ja minuus, aitous on vaarassa kadota. Ämpärissä tulee olla muutakin sisältöä; ihania ihmisiä, havahduttavia elämyksiä, tavallisia harmaita päiviä, joita hämmentäessä syntyy arjen rikkaus. Tällöin itse matkan merkitys korostuu. Aion edelleen olla onnellinen matkan aikana, en vain päämäärässä.


Lorna Janen Move Nourish Believe 2014 -kalenterista

Siksipä, kun vielä tuossa viime vuoden marraskuussa treenasin ihan sikana rehkien syksyn 2014 bikini fitness-kisoihin, tajusin loppuvuodesta ajautuvani entistä syvemmälle suorittamisen maailmaan. Josta juuri työrintamalla olin päässyt irti! Olin muka vannonut ettei enää koskaan, mutta niinpä vain se tehokkuus imuroi mukaansa. Minkäs ihminen luonteenlaadulleen voi. Herää pahvi! Kyllä voi! Kroppa yritti kertoa että nyt meni liian lujaa, mutta en totellut. Koska vedin sisäistä ääntä avarilla päin pläsiä jotta se olisi hiljaa. Koska halusin isomman perän ja leveämmät hartiat. Heti. Kunnes kävikin niin, ettei treeni enää tuntunut kivalta, kun se äässi ei kasvanutkaan sitä vauhtia kun olisin halunnut...hah, silti puskin eteenpäin väkisin, koska "periksi ei anneta" ja lopulta jouduin tautikierteeseen. Seurasi reilun kuukauden treenitauko. Kaikki vain sen syytä, että yritin taas suorittaa itsestäni enemmän ja nopeammin.

Lasten leffaeväät vs. mun... VALINTOJA :)

Kantapää on paras opettaja.

Uuden vuoden 2014 alusta olen ottanut iisimmin. Antanut kropalle aikaa. Aikaa kehittyä, muokkaantua, sopeutua. Kuunnellut kroppaa herkemmin. Opettelen erottamaan väsymyksen merkit. (huom, laiskamato ei ole väsymystä) Tämä liittyy puolentoistavuoden taakse mullistukseen jossa lupasin olla kaltoinkohtelematta itseäni. Jos minä voin huonosti, miten voisin huolehtia muista? Hyvinvointi lähtee sisältä, harvemmin mitään kestävää syntyy jos tavoiteltava seikka on päälleliimattua kiiltokuvaa tai ulkoisiin tekijöihin perustuvaa harhaa. Talo ei pysy pystössä jos perusteet eivät ole kunnossa. Pätee muuten aika moneen asiaan, eikö?


Puolen vuoden muutoskuvaa, tarakka nousee...























Huomasin kuntoilun alkuhuuman kadottua, että nesteiden poistumisen jälkeen nopeita tuloksia ei enää tapahtunut ja kehitys tuntui ärsyttävästi junnaavan paikoillaan. Motivaatio nojasi ulkoisiin muutoksiin, peiliin ja puntariin, mutta se ei voinut toimia pidemmän päälle, sillä ihminen ei ole koskaan kroppaansa tyytyväinen. Tai voi joku olla, mutta yhtään sellaista en tunne. Jos tuijottaisin vain persettäni, niin sitä päivää ei tule jolloin se olisi täydellinen. Treenaamisen intohimo täytyi löytää sisältä. Nauttia hengästymisen tunteesta,  hikikarpaloista niskassa, siitä kun tissiväli on hikinen ja voittajan fiiliksestä kun jalat meinaavat pettää alta onnistuneen kyykkäyksen tuloksena. Olla endorfiinikoukussa <3 Tajuta että teen tätä itseni vuoksi, itselleni, en kellekään muulle. Että se on kuin pistäisi rahaa pankkiin.


Lorna Janen upee violetti toppi.
Kaupassa on muuten ALE ja sinne on tullut säkenöiviä uutuuksiakin!
Verkkokauppaan www.lavli.fi

Nytten sitten.

Sali maistuu ja ruokaa uppoaa. Nautin! Tuntuu ihan hemmetin hyvältä! #feelsgood :) Muttamuttamutta. Perhe-elämän sovittaminen elämäntapaan vaatii vielä totuttelua. Rytmittämistä. Aiemmin mainitsinkin tuon "keinolla millä hyvänsä" -tavoittelemisen. Ei tämä tavoite silti perheen edelle mene. Opettelen olemaan heittämättä posliiniastioita seinään jos jälkikasvu onkin eräs kaunis aamu kipeänä. Voin kertoa että uuden päiväkodin myötä sairaspäiviä on ollut toistuvasti ja se on ihan persiistä. Toivoisin että poju omaksuisi pian uuden hoitopaikan pöpöt. Siinä koittaa hitaasti laskea kymmeneen, kun tiedostaa että sairastelut katkaisevat treeniputken. Ärr. Mitä vaihtoehtoja jää jäljelle?

Kotitreenit rules! :)


No. Kotipäivänä sali korvautuu erittäin tehokkaalla ja uppoavalla kotitreenillä! Olohuoneessakin voi saattaa itsensä konttauskuntoon - done that! Se vaatii kahvakuulan ja säädettävät käsipainot - ja paljon vettä! Jos parit salit jää väliin, se ei ole maailmanloppu, sillä lihakset kuitenkin rakennetaan keittiössä. Arvostan entistä enemmän jokaista äitiä jotka pitävät itsestään ja hyvinvoinnistaan huolta, siinä on kyllä monta mutkaa matkalla, jotka silti menevät arjessa helposti oman navan edelle. Tiedän ja te tiedätte <3 Mutta silti me halutaan voida hyvin, koska jos me ei treenata, niin sitten vasta meistä pirttihirmuja tuleekin, eikö niin!!


Ojentaja tammikuu 2014

Niin että sitä minä vaan, että eihän tässä ole tavoiteltu kisalavoja vasta kuin reilu puoli vuotta, so what`s the hurry?? Tehdään kerralla ihan jäätävän hyvä paketti eikä mennä puolikuntoisena vähän kokeilemaan kepillä jäätä.

Eli, summa summarum, en kisaa vielä syksyllä 2014.


Kaakkurin Liikku on mun kotisali <3 #feelsgood :)

Sen sijaan, vuoden 2014 päämääränä on hyvä treenifiilis ja onnen tasapaino. Vähemmän puhetta, enemmän tekoja. Paljon hermotettua lihaksistoa, hyvää ruokaa. Aikaa perheelle, läheisille, yhdessäololle. Kivoja reissuja, enemmän ystäviä. Yhteistyötä. Olkoon tämä yhdenlainen välivuosi kun en sellaista ole koskaan pitänyt. Elämää siten että instassa voi päivittää kuvan tietoihin: #feelsgood ja #happy, koska jos ei ole noin, so what`s the point??

Pitäkää siis huolta! :) Ja aivan mahtavasti alkanutta Uutta Vuotta 2014 kaikille! Tavoitelkaa unelmianne! Lukijani, olette tärkeitä!

Terkuin, Tii <3