12. marraskuuta 2013

Pian puoli vuotta täynnä treeniä ja blogia, jihuu!


Kahden viikon kuluttua tulee puoli vuotta täyteen urheilijaelämän aloituksesta. Tsiisus miten siivillä aika kiitää! Oikeasti! Samalla blogi, tässä tarkoituksessaan jossa sitä nyt kirjoitan, täyttää puoli vuotta.

Paljon Onnea ja kiitos Teille!!

Haluan ihan ensitöikseen kiittää teitä ystävät ja lukijat! Vilpitön KIITOS kaikista ihanista kommenteista, kannustavasta palautteesta sekä viesteistä joissa kerrotte omista projekteistanne. On ihan huippua huomata miten itsestä huolehtiminen yhdistää; siitähän tässä on loppuviimeksi kyse, itsestä välittämisestä. Olemme samassa veneessä ;)

Aluksi blogillani oli muutama kymmenen lukijaa, sitten määrät pompsahti satoihin ja tällä hetkellä BakaraBlogia klikkaillaan noin 10 000 kertaa kuussa. Olen tuosta määrästä todella otettu, sillä mielestäni se on paljon! Postittelusta on tullut kuukausien kuluessa mukavan vuolasta ja saan yhä useammalta lukijalta viestin mieluummin privana, kuin "julkisesti" blogiin postaten. Ja samaan hengenvetoon toitotan, ettei henkilökohtaisempi lähestyminen missään nimessä haittaa ja toimii niinkin, pääasia että posti kulkee, mutta mietinpähän vain mistä johtuu? Ken kertoo?


TYKKÄÄ BakaraBlogista feisbuukissa!


Ilokseni olen huomannut että myös BakaraBlogin fb-sivusta on tullut aktiivinen pulinakanava! Jee! Ensin siellä oli 50 fania, kohta oli sata ja nyt lähestytään 200 tykkääjää. Wau, kiitos siitäkin! Facebookin puolella tulen järjestämän fanien kesken arvonnan vielä tässä ennen joulua, joten kannattaa ehdottomasti tykätä :)


VIRTUAALIHALI!! Kuvan lähde >

Tietoisuus siitä että omat kokemukset tsemppaavat ja potkivat teitä eteenpäin siellä, kannustaa myös minua ihan hulluna! Se saa ponnistelemaan entistä enemmän kohti tavoitetta. Toivon, että pysytte yhtä aktiiveina jatkossakin, sillä ajatusten vaihto on tärkeää! TE olette tärkeitä! <3
 
Sitten varsinaiseen aiheeseen eli (vajaan) puolen vuoden kehitykseen. Aloitin Jaana Kotkansalon valmennuksessa kesäkuun 2013 alussa. Noo, mitä tässä ajassa on tapahtunut?


Kisavalmennuksen aloituskuva ja tilanne nyt

Otan edistyskuvat mahdollisimman neutraalissa asennossa, koska silloin saan todenmukaisen käsityksen muuttuvasta bodista. Näin kehitys on vertailtavissa ja muuttuvat tekijät on minimoitu. Poseerauskuvat joissa jännitellään, kierretään ja kohotellaan, ovat sitten asia erikseen.

"Peili kertoo", sanoo valmentaja. Niin se tekee, mutta silmä ei erota. Ellen ota kuvia ja asettele niitä vierekkäin, ei kehitystä pysty itse näkemään.

Miten muutos näkyy numeroissa?

- Painan kilon enemmän! Niinpä, lihas painaa enemmän kuin läski.
- Pepun ympärys on tismalleen sama, mutta muoto on aivan toinen!
- Rinnan ympärys (alta) kasvanut 3 cm!

Olenko itse tyytyväinen? Tarviiko kysyä - Kyllä!! Erityisesti olkapäihin, sillä en ole koskaan omistanut harteita! Töitä on paiskittu ja tulokset näkyvät! Tästä jatketaan uusin haastein! Jiihaa!

Loistava! Repesin! Kuvan lähde >

Ruokamääriä lisättiin pari kuukautta sitten, joten olen itseasiassa vasta nyt oppinut elämään uudessa isommassa olotilassani. Oppinut miltä tuntuu olla treenikauden kunnossa. Olen hieman muhkumpi ja pehmeämpi kuin elo-syyskuussa, mutta nyt rauta nousee ja elämä hymyilee - ja sehän on tarkoitus - voida hyvin! Kävin ennen ruoan lisäystä aika pienikokoisena pimatsuna (XS), josta seurasi väsymys, voimatasojen laskeminen ja olin ihan helevetin pahantuulinen akka, koska nälkäisenä pinnaa ei ollut nimeksikään. Treenikaudella pitää tankata ettei bensa lopu kesken ja mopo jää välille.

Laiha ruikula. Näin vähällä ruualla ei lihas paljoo kasva...

Sen sijaan Iso annos aamiaista -> Lihaksille potkua, namskis!

Puolisen vuotta siis purkissa. Edelleenkään en voi käsittää miten nopeasti aika on hurahtanut! Jos kaikki menee kuin on suunniteltu, ei mene edes puolta vuotta ja alkaa kisadieetti. Hui! Aikaa ei todellakaan ole yhtään liikaa!

Kehonrakennus on tooodella hidasta, mutta erittäin palkitsevaa. Kun syö terveellisesti enemmän kuin kuluttaa, treenaa kovaa ja muistaa levätä, syntyy tuloksia. Suurin kehittymisen paikka minulla on keskittyä olennaiseen eli lopettaa kaikki turha puuhastelu, hääräily ja stressaaminen asioista joille ei voi tässä vaiheessa tehdä mitään sekä olla ennen kaikkea tehokkaampi arjessa, sillä treenien lisääntyessä minulla ei tätä vauhtia riitä tunnit vuorokaudessa, koska levolle pitää jatkossa jättää enemmän sijaa. Ei mitään vähäpätöisiä pikkujuttuja, mutta ratkaisut löytyvät kyllä, kun niin on päättänyt.


Tehokkuus arjessa: Lastenohjelmat + aerobinen = Kaks kärpästä bing ja bong!

Huomenna matkustan heti aamusta Kemiin. Ensin kipsuttelen korkkareissa ja poseilen biksuissa. Valkku tarkistaa kunnon ja asennot. Samalla hirvittää, mutta odotan yhtälailla onnessani jännäkakka housussa mitä tuleman pitää. Siis vaikka lihasta onkin tullut, mutta olen hamstrannut kehoon luonnollisesti myös rasvaa. Mitä palautetta saan? Sen jälkeen on luvassa tappotahtinen treeni salilla jaloille ja vatsalle. Saako huutaa jo nyt? Aim gona daaaai!!! Jee ja apua yhtäaikaa! Tajusin muuten juuri, että saattaisin tarvita kuskin Kemistä Ouluun, sillä hullun setin jälkeen en taida olla ajokunnossa. Anyone? Help! ;)

Postausta seuraavaksi sitten sieltä. Voikaa hyvin ja halikaa toisianne! Ja niitä toiveita ja terveisiä saa lähetellä, on kiva kuulla myös teidän kuulumisia! Muksaa viikon jatkoa!

Terkuin, Tii <3

6 kommenttia:

  1. Minä painin välillä itteni kanssa tuon saman dilemman kanssa: pitää syödä tarpeeksi, että lihakset kasvaa ja jaksaa treenata, mutta siltiki haluttas päästä läskeistä eroon! Kaikkea ei vaan voi saada kerralla ja samaan aikaan, joten kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä tämä vaatii :) Minäkin odottelen mielenkiinnolla mitä Jaana sanoo sulle, tsemppiä! ;) Mullakin on muuten ihan sama tuon peilikuvan suhteen että sokeudun sille, mutta sitte kun kuvia pistää vierekkäin vertailuun niin hups, onpa siinä erinäköinen muija mitä viimeksi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, todellakin on erinäköinen muija! Kävin nimittäin kurkkaan sun uuden hauiksen, ihan mieletön ero! Ei tunnistais samaksi ihmiseksi :) Go Iina!

      Poista
  2. Oooot niin huippu mimmi! Keep on going!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilona <3 Sunnuntaina nähään! :)

      Poista
  3. Tsemppiä Kemiin, eiköhän sieltä tula kotiin tärisevin jaloin mutta hyvä palaute kourassa! ;) Tuo hartialinja on niiiiiin hyvännäkönen!

    Iiiiik oispa kisat jo, alan reenaan kannustushuutojaaaaah!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Jalat on eilisestä i-h-a-n tönkkösuolatut, eli perille meni!! :) Iiih, elähän vielä kuluta äänijänteitä, mää ensin kerään lihasta lissää ;)

      Poista