26. marraskuuta 2013

Jos ei olekaan kivaa?


Varoitus, nyt tulee pitkä pohdinta, eikä poikkeuksellisesti sisällä yhtään kuvaa!
_

Mitä jos yksi aamu herätessäsi, se tavoite johon olet intohimoisesti suunnannut läpi tuulen ja jään, ei kiinnosta tipan vertaa? Että kun aiemmin treenit olivat päivän kohokohta, yllättäen pelkkä ajatuskin tuntuu pakkopullalta? Pitääkö silloin huolestua?

Kerron teille salaisuuden.

Olen viimeisen viikon ajan herkutellut päivittäin. En älyttömyyksiä, mutta vanha herkkuperse pääsi valloilleen. Keksiä yhtenä päivänä, toisena pullaa, karkkia kolmantena, sipsejä neljäntenä. Perjantaina söin pitsaa ja leffan kanssa karkkia. Ja nautin viiniä. Sunnuntaina oli pojan synttärijuhlat. Salilla en ole näyttänyt nokkaani kertaakaan.

Enkö olekin tosi fitness? ;)

Olen joo ja nyt on niin huono olo. Silmäpussit tervehtivät peilistä aamulla ensimmäisenä. No morjens. Timmeytynyt raskauskumpu plopsahti välittömästi ulos kuorestaan. Jenkkakahvat alkoivat roikkua vyötärökaitaleen päällä. Perseposket hyllyvät. Enemmän kuin se miltä näytän, inhoan tätä etovaa henkistä tyytymättömyyttä ja itseinhoa joka rennommasta viikosta on seurannut. Vaikka taannoin isoon ääneen kuulutin "ettei enää koskaan", niin aika helppoapa "koskaan" -tyyliin oli palata.

Yhtäkkiä ajattelin koko fitnesstouhusta, who cares, ihan sama?

Mitä ihmettä? Välinpitämätön ajattelumalli ei ole yhtään minua. Se OLI osa vanhaa Tiitä, itsensä laiminlyöntiä parhaimmillaan, kun huolehdin "kaikista muista" jolloin olin liian väsynyt ottamaan vastuuta omasta hyvinvoinnista. Tämä oli aikaa puolitoista vuotta sitten, ennen elämäntapamuutosta. Uuteen minuuteen en kuvitellut sen enää palaavan.

Olin ehtinyt unohtaa miltä armoton sokerihimo tuntuu. "Annoin pikkusormen, se vei koko käden...", laulaa Sirkesalo. Näin juuri kävi. Annoin itselleni luvan ottaa yhden keksin. Toisen. Sen jälkeen sokeria teki entistä enemmän mieli. Ja hups vaan, silmänräpäyksessä koko pussi oli tyhjä! Vaikka minulla ei ollut edes nälkä. Teki vain mieli. 

Ei ne ahmimani herkut edes maistuneet hyviltä, kunhan piti ahtaa sontaa kurkusta alas, hullunkiilto silmissä. Olin myös kadottanut muistikuvan miten vetämätön tursake ja ikävä ihminen olen, kun kehoa ei helli liikunnan tuottamalla endorfiinillä.

Nooo, kieriskelin ja märehdin perjantaipäivän itsesäälissä. Olin sokerihuuruissa jo hetken jättämässä koko bikiniurheilun kesken, sillä tuo huume alkoi dominoida myös mieltä. "En pysty tähän". "Aivan liian rankkaa". "Mutta kun mulla on perhekin hoidettavana". "Tää ei oo enää kivaa". HALOO! Kukaan ei ole sanonutkaan, että urheilijan tie olisi helppo.

Niin-mutta-ku. Mutta kun liikunnan pitäisi olla ensisijaisesti kivaa ja mielihyvää tuottavaa. Näinhän iltapäivälehdet suitsuttavat. Että argh, onko minussa nyt jokin vialla kun en olekaan normien ja tutkimusten mukainen? Eihän avioliittokaan ole aina kivaa. Kun työnkin pitäisi olla kivaa. Onko sinulla kokoajan kivaa? Ei varmasti ole. Koko kivaa-sana on ylimainostettu.

Jos on valinnut päämääräksi kilpaurheilun, sitä ei voi harrastella ja liikkua omaksi huvikseen, vaan mukana on oltava satasella ja vielä kymmenen prosenttia päälle. Sinä aamuna kun lapsi on herättänyt yöllä kolmen tunnin välein ja vaikka päätä kivistää, salille on mentävä vaikkei yhtään huvittaisikaan. Aina ei hotsita.

Tavoitteellisuus ei ole aina kivaa. Siksi tavoitteessa pysyminen on tahdon asia.

Perjantaisen pohdinnan jälkeen olen suhteuttanut hetkittäiset epämääräiset "tää ei oo kivaa" -tuntemukset kokonaisuuteen. Kun suurin osa paletista on kasassa, pienet hairahdukset ja takapakit eivät haittaa. En aio syyllistyä tai pitää itseäni epänormaalina, jos jokin aamu salille lähtö ei tunnukaan mielekkäältä. Kuuluu elämään. Elämässä on muutakin kuin oma napa ja äidin arjessa on muuttuvia tekijöitä, siitä ei pääse mihinkään. Muuttuvat tekijät = esim lasten sairastumiset ja miehen työ, niihin en voi vaikuttaa, mutta melkeinpä kaikkeen muuhun voin. Asenne ratkaisee. Meillä on ollut viimeisen kuukauden ajan vähän haipakkaa, silmätulehdusta, valvottuja öitä, mies ollut paljon reissuissa, joten ei ole ihme että väsähdin. EVVK fiilis tulee kun tankki on tyhjä. Kun ei ole nukkunut. Voisinko olla itselleni armollisempi? Voisin. Väsymystä saa tuntea ja se on ihan ok. Silloin pitääkin kuunnella kroppaa ja levätä. Sama suhteuttaminen ja kohtuullistaminen koskee myös herkutteluja. Voin ja saan ottaa pullan silloin tällöin jos haluan, jolloin kannan myös herkun syönnin seuraukset kuten turvotus ja näppylät JA että kunto ei etene. En voi tehdä sitä joka päivä, mutta en tee siitä myöskään numeroa tai kanna huonoa omaatuntoa, jos valitsen syödä. Teen valintani itse.

Tällä kertaa herkuttelut meni vähän överiksi, mutta tästä opittiin!

Uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Piti pysähtyä. Pohtia onko fitnessurheilu juuri sitä mitä haluan. Päivittäisistä herkkuvuorista luopumista. Kokea hyllyväiset vatsa ja peppu uudelleen. Kun päätin 1,5 vuotta sitten haluavani etovasta olosta eroon, se päätös todellakin pitää edelleen. Syy piti vain palauttaa mieleen ja tuntea uudelleen. Kokonaisuuden kannalta, jos tämä viikko oli ainoa repsahdusviikko vajaan kahden vuoden aikana, niin mieti oikeasti, oliko tällä merkitystä? Ei, ulkoisesti. Mutta sisäisesti kyllä! On elintärkeää ruokkia mieltä, välillä kyseenalaistaa tekemisiään ja olen sitä mieltä että tämä ajatustyö oli parasta havahdutuslääkettä aivoille!

Ymmärsin itseasiassa kapsahtavani luonteeni malttamattomuuteen. Kehonrakennus on hidasta, muutokset tapahtuvat vuosien saatossa, eikä kehittymistä auta turha hötkyily ja stressaaminen. Malttia nainen, malttia. Aah olen löytänyt uudesta elämäntavasta luonteenlaadulleni haastajan :) Tämä taitaakin tehdä tooooodella hyvää ;) Olen ollut kaikki-mulle-heti-nyt-tyyppiä, joka on valitettavasti tämän päivän kaikenmaailman superlaihdutuskuurien myyntivaltti. Nopeasti. Heti. Sama koskee kyllä tanssimaailmaakin. Tanssitaito päivässä, jep. Se vain on valitettavaa, että pysyviä tuloksia tai taitoa ei ole mahdollista saada heti ellei sitä tee laadun tai terveyden kustannuksella. Tarvitaan hermoja, toistoja ja pitkäjänteisyyttä.

Mikä on olennaista? Olennaista on syödä puhdasta ruokaa, treenata säännöllisesti, levätä ja nauttia tekemisestään. Harjoituskaudella kaikki muu on epäolennaista. Näin ammattilaiskaksikko Alander-Virmajokikin painotti keskittymään olennaiseen pari viikkoa takaperin järjestetyllä fitnessleirillä. Ajankäytön järkeistäminen, joka oli aktiiviyrittäjäelämän aikana täyttä hepreaa, (ai mikä muu elämä), on muodostunut nyt entistä tärkeämmäksi. Olen tehnyt valintoja, jättänyt aika monet kissanristiäiset väliin, kieltäytynyt muutamista yhteistyöehdotuksista, (mm viimeksi sain kutsun siirtyä bloggaamaan urheilullisen elämäntyylin yhteisöön FitFashioniin), mutta koska päätavoitteeni on arvostelulajissa kilpaileminen, olisin hölmö, jos haalisin arkeen vielä lisää duunia. Tiedän voimavarani.

Aaah, mutta tekipä niin hyvää välillä tuulettaa ja vain möllöttää! Olen iloinen löydettyäni treeni-innon uudelleen, sillä vähän säikäytti kun selkeä ja kirkas tavoite oli yhtäkkiä tipotiessään? Unen puute ja hektisyys tekivät tepposet. Ja perhana vie, todellakin tavoittelen elämäni tikkikuntoa ja hyvää oloa, sillä jos en tee sitä nyt, milloinkas sitten? Huomenna? Maanantaina? Ehei, vaan nyt.

Edessä on uusi upea viikko ja puhdistunut pöytä. Tästä vavisuttavasta kokemuksesta on opittu ja nyt eteenpäin! Juoksumatto, my darling, aim veiting foo juuu!

Mikä on tavoitteesi? Tee päätös, työskentele päivittäin tavoitteen saavuttamiseksi ja keskity olennaiseen. Joudut luopumaan jostain tavoitteesi edessä, se ei välttämättä ole kivaa, mutta saavutettu päämäärä palkitsee moninverroin.

Tahdonvoimaista viikkoa kaikille!

Terkuin, Tii <3

Seuraa instagramissa: @bakarablogi
Tykkää: facebook.com/bakarablogi

10 kommenttia:

  1. Tosi hyvä postaus ja kiva että kirjotat tästä ihan avoimesti, koska et oo todellakaan ainoa jolla näitä tulee! Minä oon kamppaillu välillä ihan saman asian kans ja se nesteinen kroppa ja pöhö ja morkkis on ihan kauhea! :D

    VastaaPoista
  2. Hei Iina darling :) No hei, oon niin huono näytteleen, etten voi pitää sisällä. "Mites viikko menny" Noo, tuota öö... ja siitä se sitte lähti. Oon tosi helpottunu kun kuulen että lipsahduksia sattuu ja se on ihan normaalia - siitä ei vaan puhuta!!!! Kiitos ku kerroit! <3

    VastaaPoista
  3. Edit: Tekstiä korjattu. Alkuperäisessä postauksessa puhuin kahdesta vuodesta, mutta muutoksen aloituksesta on 1,5 vuotta :)

    VastaaPoista
  4. Ihana Tii! <3 Tuo on varmaan väistämätön vaihe tuo kyseenalaistaminen ja tuntuu johtuvan väsymyksestä tai seuraavan väsymykseen ja ilmenee herkutteluna ja motivaation puutteena. Tärkeintä on kuitenki se että miettii mistä se johtuu ja miten se tähän kaikkeen suhteutuu, just niinku oot tehnykki! Mulla itellä se johti kisatavotteen jättämiseen ja asioiden uudelleen järjestelyyn, sulla taas lisäs motivaatiota ja opetti sinusta ittestäs ja urheilusta uutta. Taisi olla hyödyllinen oivallus ja auttaa varmana jatkossakin <3

    Oot nainen rautaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihana Mari <3 Yritin hakea herkuttelusta lohtua väsymykseen, mutta sokerin tuottama mielihyvä on vain hetkellistä. Eikä todella vie lähemmäs tavoitetta! Välillä pitää pysähtyä, jotta näkee metsän puilta :)

      Poista
  5. hyvää pohdintaa! mulla oli kans alku taipaleella tollasia tunteita ja vkoja, mut niistä oppii, kuhan rauhasda miettii mitkä tekijät siihen vaikutti niin oppii tunnistaa ne ajoissa sekä reagoimaan. mielen ja kehon leppuuttaminenki on tärkeetä. itellä on auttanu ajoittaiset lepovkot, millon treenaan matalalla teholla. ja ajatus karkkihimon kohdalla, että mietin oikeesti mitä haluan: haluanko olla urheilija vai kuntoilija! asioita kannattaa pysähtyä oikeesti pohtimaan erinäkökulmista ja selventää omassa pääkopassa tekemisiään niin tiukan paikan tullen on helpompi pysyä reitillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi Anonyymi ja kiitos kun kommentoit! :) Huokasen täällä helpotuksesta kun oot käyny läpi samantyyppistä myllerrystä, en siis ole kummajainen :) Lepoviikko saattaisi olla vaihtoehto, kiitti vinkistä, juttelen tuosta valmentajan kanssa. Oon reenannu nyt kokoajan satalasissa, vaikkakin erityyppisillä saliohjelmilla, mutta täysillä kuitenkin, sekin saattaa vaikuttaa väsähtämiseen. Niinkuin kirjotatkin, olennaista on, mitä itse haluaa; ja toisaalta, mitä sen eteen on valmis tekemään. Viekö karkkipussi lähemmäs tavoitetta vai ei. Treeni-intoa sinnekin!

      Poista
    2. ja toisaalta jos oikein ymmärsin niin oot menny 1,5 vuotta sata lasissa niin, jos 1vkona meinaa karata mopo käsistä, niin se on aika pieni kärpäsen kakka kokonaisuutta ajatellen, vuodessahan sentään 52vkoa ja 365 päivää! uuteen vkoon lähet levänneenä,hermotus lihaksissa hyvä, oot täynnä energiaa ja paukuttelet niiden herkkujen energialla uusia sarjaennätyksiä!!! :)

      Poista
  6. Tämä teksti tuli niin oikeaan aikaan. Ihan samoja ajatuksia olen pyörittänyt eilisestä asti. Hyvin annoit perspektiiviä asioihin. Iso kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Anonyymi! Tämä oli hienoa kuulla, mukava kun koet että oli apua! Tsemppiä tavoitteeseesi! :)

      Poista