10. elokuuta 2013

Kuntotsekkiä Kemissä


Hiphei! Kävin näyttäytymässä keskiviikkona koutsin luona. Jännitti!



Treffipaikkana oli tuttu Kemin Body Center. Eikä käynnistä muuten tarvinnut maksaa mitään :) Kiitokset!

Sitten biksut päälle, korkkarit jalkaan ja stagelle.


Mukana tärkeimmät: Treenikassi ja Pleaserit


"Asento edestä", kuului komento. Ja minä tein. "Waaaau!", kuului tyytyväinen huudahdus. Tunsin hymyn kirpoavan korviini saakka. Sitten viilattiin etuposeerausta uuteen uskoon. "Käännös oikeaan", ja tein työtä käskettyä. Asentoa viilattiin jälleen. Au, kankkua piti nostaa tooooosi ylös. "Käännös oikeaan". Vuorossa taka-asento. "Nosta peppua ylemmäs". "Noin". Tämä on haastavin, kun ei näe itseään. Mutta koitin jättää tuntemuksen lihasmuistiin, mihin takaliston lisäksi hartiat ja lapaluut sijoitetaan. "Käännös oikeaan" eli vielä sivuasento oikealta. Ja taas piti työntää peppua kohti taivasta. KUINKA ylhäällä sen pitää olla? YLHÄÄLLÄ. Selvä.

uusi etupose

Plussaa tuli keskivartalon kunnosta ja tiivistymisestä yleensä. Jee! Töitä on tehty ja ohjeita noudatettu. Seuraavaksi päähuomio on harteissa, takareisissä ja pepussa, arsessa eli bakarassa. Noihin rakennetaan lihasta ja laajuutta, koska tavoitellaan X-vartaloa. Suomeksi tarkoittaa sitä, että toistojen määriä lyhennetään ja nostellaan isompia painoja.

Siksi, sain uuden mahtavan, lihaskasvuun tähtäävän ohjelman eli seuraavat pari kuukautta treenit pumppaillaankin viitenä päivänä viikossa. Meinasin haukkoa henkeä ohjelman nähdessäni, mutta hyvin nopeasti selätin ajatuksen harhailun. Jos halutaan kroppaan uutta muotoa, treenirytmiä on muutettava. Avot!

Hih, jokohan kohta ollaan siinä pisteessä, että ainoat housut mitkä taipuvat jalkaan ovat verkkarit. Tai jotkut leggarit. Viisaat ovat kertoneet, että kun kaupasta ei enää löydä istuvia farkkuja, silloin voi olla varma, että perässä on tarpeeksi kokoa!

Mielenkiinnolla odotan mitä muutoksia seuraavan kahden kuukauden aikana tulee tapahtumaan! Optimoin tulokset syömällä ja treenaamalla ohjeiden mukaan, mutta ennen kaikkea, lupaan nukkua enemmän. Lihas kun kehittyy levossa ja se puoli tämän kesän aikana on jäänyt pahasti miinukselle, kun olemme olleet niin paljon reissuissa. Eli aikaisemmin vällyjen väliin mars-mars :)

Uuden motivaatiopläjäyksen saaneena, viikonloppuja toivotellen,
Tii <3

4 kommenttia:

  1. Oot kyllä jo upeassa kunnossa! Tohon edelliseen masukuvaan liittyen kysysin, että oliko sulla lähtötilanteessakaan löllöä nähkaa?,.omani näyttää seisoessa siedettävältä, mutta ootas kun istuu niin kyllä makkaroita piisaa:D Mä oon intona kun löysin maanantaina starttaavan nettivalmennuksen ja toivon todella, että tämäkin mami timmiytyy! Ja bakarakin vois kasvaa tääläkin:D
    t:viiden mami

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Anonyymi super-viidenlapsenäiti-hui! :) Voi kuule, tuo maha on sellanen murheekryyni, että ihan harmittaa miksi en ottanu siitä lähikuvia vuosi sitten! Mun masu oli aloitustilanteessa pullottava ja pehmeä, mutta ei roikkuva. Kun aloin reenata, mahasta poistui ekana turvotus ja jäljelle jäi NAHKA, ja edelleenki ku istun, siellä se nahka vaan roikkuu. TOIVON että se siitä ajan myötä kuroutuu. Nyt oon ostanu ihoöljyä ja hieronu tehokkaasti vatsaan, kun joku tiesi, että se saattaisi auttaa...

      Mahtavaa, sinullakin luvassa uusia haasteita! Ei muuta kuin tsemppiä ja käyhän kirjottelemassa kuulumisia! :) Jee!

      Poista
  2. Oi että se on hienossa kunnossa! On se kyllä semmonen juttu, että kunhan treenit tekee ja ruokansa syö oikein, niin kyllä se sieltä tulee! Iteki muistutan itteäni aina siitä, että töihin vaan :D! Ja palakittee! Mää alotan nyt ma ton Bikini Challengen (oon vetänyt tän viikon palauttavana SD:stä) ja odotukset on kovat! Toki ens la on cheat-päivä naimisiinmenon takia, mutta sen suon itselleni, hihi :)! Muuten vaan mennään oikein :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, sinähän olet täällä aktiivina, ihan huippua!! :) Vitsit, saat varmasti mielettömiä tuloksia BC:lla ja sehän on vain ohjeitten noudattamisesta kiinni - Tsemppiä! Nyt kuule alat keskittyyn elämäsi upeimpaan lauantaihin ja todellakaan et ole silloin dieetillä. Rakkaudentäyteistä päivää ja Nauti jokaisesta hetkestä (ja ruoasta)! <3

      Poista