24. elokuuta 2013

Ennen ja jälkeen


Tättädädäädädää! Olen niin ylitsepursuavan iloinen, että vuosi sitten maanantaina lähdin aamuaerobiselle, aloitin noudattamaan annettua ruokavaliota ja tein mitä ohjeissa sanottiin. Sillä, jos olisin siirtänyt aikomusta hamaan tulevaisuuteen, siihen kuuluisaan "seuraavaan kertaan", en varmasti olisi tässä.


31.8.2013 tulee vuosi täyteen elämäntapamuutoksen aloituksesta. Olen samalla ihan häkeltynyt miten moni teistä siellä on odottanut juuri tätä bloggausta. Kiitos kaikista kannustavista viesteistä <3 On ihan parasta, jos näistä suttuisista suihkuhuoneotoksista siellä koette saavanne kimmoketta omaan treeniin tai arkeen. Muistattehan kertoa myös siitä, koska palaute saa kirjoittamaan lisää!

Mutta itse asiaan. Tähän alkuun pari otosta 10 vuotta sitten eli reiluna parikymppisenä. Tyttäreni oli tuolloin 2 vuotias.


Billabongin mallina. Uu mama mitkä sääret! 

Tuohon aikaan tanssin aktiivisti ja kävin salilla, niillä ohjeilla mitä naistenlehdet tarjosivat. Söin mitä sattuu, milloin sattuu ja elin epäsäännöllisen vauhdikasta elämää, niinkuin nuorena kuuluukin nähdä ja kokea :) Niin, parikymppisenä ne elämäntavat eivät ole niin justiinsa, eivätkä muutaman tunnin yöunet näy aamulla päällepäin, vaikka meikit päässä olisi nukkunut...


GOOM- bileissä 70-luvun tyyliin. Kuvassa laiha Rimpula :)


malleilua

Tanssin, opetin, kilpailin ja esiinnyin. Työ imaisi mukaansa. Minulla oli kiire nähdä maailmaa, tarttua niihin jokaiseen työtarjoukseen joita ehotettiin. Tienata. "Olla jotain".



Tanssinopettajakoulutuksessa vuonna 2006. Kuva: Mika Kamula


Laivashöy vuonna 2007 


Naimisiin 2008 <3 Kuva Studio PSV

Kolme vuotta sitten tulin raskaaksi ja aloin odottaa toista lasta. Olin uraputkessa; oli lapsi, mies, yritys, farmari, omakotitalo ja lainaa, vain koira puuttui. Jee-jee, perusnormit täyttävä kansalainen. Tässä pikkumasu näkyy jo söpösti.

Juhannus Martinniemessä vuonna 2010. Kuva: Merja Illikainen

Yrittäjä valmistautumassa töihin. Huhheijaa tuota mahaa!



Siitä parin viikon kuluttua ollaankin vähän toisenlaisissa tunnelmissa. Enää ei naurata. Olo on pinkeä, kuin poksahtavalla ilmapallolla. "Syntyis jo".

Etumaha eli poikamaha. Poju syntyi kuun lopussa.

Töiden ohessa olin hukannut todellisen minäni. Olin töitä suorittava monsteri ja vaikka toteutin haavettani, samalla sen tavoittelu vei minua kauemmas tärkeimmistäni. Siinä sohvalla univelasta rättipoikkiväsyneenä maidontuoksuisena ja hiukset rasvasta roikkuen päätin, että suunnalle oli tultava stoppi. Aloin kuunnella sisintä. Luottaa intuitioon.

Seuraavaksi kuvaa vuoden kuluttua synnytyksestä. Olin juuri lopettanut imettämisen ja palailin äitiyslomalta töihin. Oi, ihania aikoja <3 Niitä herätyksen hetkiä.

Virman pikkujouluissa loppuvuodesta 2011 

Seuraavan kuvan nähdessäni tajusin etten oikeasti näytä siltä miltä luulin näyttäväni. Eli tämä on SE kuva, joka käynnisti koko rumban. Perse ja vyötärö argh. Rinnat olivat kyllä mieleen (ja miehen myös), mutta kaikki se muu höllyvä ja löllyvä. Yäk. 

Äitiys muuttaa ihmistä. Väitän, että äitiyden huumassa saattaa myös kadottaa itsensä. Jotkut saattavat löytää uuden elämän. Näin kävi minulle. Olin kurkkua myöten täynnä paitsi ulkonäköäni, mutta myös sen hetkistä elämäntapaa. Asioille oli tehtävä jotain. Heti.


Ja siitä se ajatus sitten lähti... kuva Jukka Vuorinen

Jos joku olisi vuosi sitten sanonut: "Oot muuten vuoden päästä alusvaatteisillasi netissä", olisin nauranut tälle räkäiset naurut päin pläsiä. Mutta tässä ollaan! Olisin edes valinnut lähtötilannekuvaan bikinit, vaan ei. Näillä siis mennään!

Seuraavassa on projektin aloituskuva joka oli tarkoitettu omaan käyttöön. Visusti piiloon piirongin laatikkoon. Ja juuri siksi niin suloinen. Olin silloin hukassa. En lainkaan sinut vartaloni kanssa.

Ekat kuvat. Elämäntapamuutoksen aloitustilanne 


Lähtötilannemitat 31.8.2012:

Paino: 61,6 kg
Rinnan alta: 77,5 cm
Vyötärö: 74 cm
Lantio: 102 cm
Reiden ympärys: 58 cm
Hauis: 28 cm

Vaatekokoni oli paisunut numeroon 40!! Minulle valtaisa luku, koska olin aina aikuisiällä (paitsi raskaana ollessa) käyttänyt pienen XS-S naisen kokoja. Nyt olin pehmeän muodokas ja muhkurainen. Toinen tykkää muhkummasta, mutta minä olin piilossa vartalossani. Huono ryhti ja kehon painopistekin on hukassa. Seison vinossa ja etupainotteisesti.

Ei tarvitse kovin kaukaa lähteä etsimään syitä, miksi olin alkanut kärsiä selkävaivoista ja välillä polviakin särki… Elävä esimerkki, kas näin. Lääkäristä olisin saanut todennäköisesti reseptin buranaan ja sairaslomaa, mutten määräystä liikunnan lisäämiseen tai ruokavalion tsekkaukseen. Myös se henkinen puoli alkoi rakoilla. Minulla ei ollut hyvä olla itseni kanssa ja se heijastui - kaikkeen.

pullaposki ;) 

Miksi olin päästänyt itseni tuohon kuntoon??
”Oon äiti… Liikaa töitä... Ei oo aikaa… Ei oo hoitajaa… Ei jaksa…”

Äiti hoi. Tarvitaan tervettä itsekkyyttä, jotta uskaltaa varata vuorokaudesta aikaa itselle, tuntematta silti syyllisyyttä. Äidit yritämme uutterasti tehdä kaiken, oman navan jäädessä viimeiseksi, jolloin sen vuoro ei välttämättä tule koskaan. Ehkä äitienpäivänä? Pieneneekö se pyykkivuori siitä kuitenkaan vaikka asuisit pyykkikoneen vieressä. Seuraavana päivänä kodinhoitohuoneesta kävelee samanlainen läjä vastaan. Tai väheneekö työt siitä vaikka niitä kuinka tekisi? Kuka opetteli sanomaan ei.

Nautin kotona ja äitinä olemisesta, ruoan tekemisestä, leipomisesta, niistä arjen perustekijöistä, jotka muistuttivat omasta lapsuuden kodista (ja mummulasta). Uraputki (ai kauhia miten inhoan nyt tuota sanaa, jonka kuvittelin olevan jotain tosi hienoa) oli vienyt minut kauas pullantuoksusta. Olla kotona. Olla läsnä. En ollut kotona. Enkä ollut läsnä.

Ja niin, entä se oma elämä ja terveys?
Tein päätöksen ja aloitin itsestä välittämisen kuntoremontilla 31.8.2012. Siihen rynnistin Fitfarmin Superdieetin keinoin. Kesto 6 viikkoa. Ruokavalio meni täysin uusiksi ja kotijumppaa. Ihan älyttömin tuloksin. Nesteet poistuivat, kiloja lähti 4,2 sekä senttejä ympärysmitoista yhteensä 22,50. Lähinnä pepasta ja vyötäröltä.


Muotinäytös Zeppelinissä lokakuu 2012. Kuva Minna Koivumaa

Sitä seurasi Superdieetin Ekstra lokakuussa 2012. Kesto 6 viikkoa. Ruokavalio oli grammantarkka ja kotijumppasin edelleen. Sen jälkeen otettiin tovi rennosti ja tammikuussa 2013 yritin lähteä uudelleen Superdieettiin, mutta luonto antoi periksi. Kaivattiin ronskempia otteita.

Nettivalmennukset ovat ihan jees ja mikä toimii toisella, ei taas pidemmän päälle toimi toisella. Minä olin se ei. Junnasin paikallani. Kaipasin aitoa ihmistä, oikeaa lihaa ja verta vierelleni. En tietokonetta. Ihmistä jolle voi soittaa, kysyä ja jonka kanssa keskustella.

Elämäntapamuutosta takana puoli vuotta. 

Kuvasta näkee, että olen solakoitunut, mutta halusin lihaksia! Kroppa oli jämähtänyt tuohon "tilaan".

Maaliskuussa 2013 otin yhteyttä personal traineriin. Fit4Funin Alalaurin Sami ruoski kehoni, jonka oikea ikä oli 34 vuotta, 27 vuotiaan nuorikon kuntoon, vain 3 kuukaudessa. Tämä tulos oli todennettavissa kehonkoostumusmittauksella ja kuntotestillä. Olin energisemmässä kunnossa, myös henkisesti, kuin vuosiin!


Kuvaus- ja kauneuspäivä 5.5.2013. Projekteissa on hyvä olla välitavotteita :)

Raivokas ja nousujohteinen treeni sai mielen haluamaan lisää. Kesäkuussa 2013 päätin ottaa uutta haastetta niskasta kiinni astetta kovemmin panoksin. Ihannevartalo, jonka perään kuolaan, on sporttinen ja kurvikas Bikini Fitness-urheilijan kroppa. Ja kun selvisi, että rakenteeni olisi lajiin sopiva, tämähän löi lisää vettä myllyyn, jolloin tein sopimuksen kilpailuun tähtäävästä treenistä valmentaja Jaana Kotkansalon johdolla.

Nyt on takana vuosi elämäntapamuutosta. Ajasta noin puolet on kulunut nettivalmennuksessa enemmän tai vähemmän tosissaan, 3kk PT:n kanssa tavoitteellisesti ja nyt viimeiset 3kk:n ajan olen treenannut urheilijan lailla päämääränä Bikini Fitness -kisalavat. Tältä näyttää nyt:


Tilanne nyt. Elämäntapamuutosta takana vuosi. Jihuu, tulosta tulee!


Mitat 23.8.2013

Paino: 56,6 kg (-5 kg)
Rinnan alta: 76 cm (-1,5 cm)
Vyötärö: 68 cm (-6 cm)
Lantio: 94 cm (-8 cm)
Reiden ympärys: 54 cm (-4 cm)
Hauis: 27 cm (-1 cm)

Rasvaa on saatu kiitettävästi pois sieltä missä sitä olikin eli vyötäröllä ja lanteissa. Seuraava kehonkoostumusmittaus on lokakuussa, jota odotan kieli pitkällä. Kurkkaa ensimmäiset mittaukset.

Verrattuna kuvaan puoli vuotta sitten (maaliskuu), ei fyysisessä koossa ole suurtakaan eroa. Koska rasvaa käännytetään lihakseksi, muutos tapahtuu tällä hetkellä erittäin piinaavan ja tuskallisen hitaasti. Josta olen käynyt itseni kanssa kiivasta kädenvääntöä pariinkin otteeseen. Mutta tapahtuu kuitenkin! Ja voi kuulkaa, kun osaisin kuvailla mikä se ero tuntumassa on: pehmeän ja höllyvän sijaan kiinteä ja jäntevä, eikä kävellessä maha eikä peppu juuri heilu eikä hylly. Aika kompakti paketti :) No kyllä tuo alakerta oikeasti vielä vaappuu, mutta ei jää hytisemään enää puoleksi tunniksi seisahtumisen jälkeen :)


Ja vielä kertauksena ennen ja jälkeen-kuvat vieretysten.








Pysäyttävää. Erityisesti kuva takaapäin. En meinaa tunnistaa itseäni. Vartalon muoto ja painopiste on muuttunut täysin. No mitäs siitä on seurannut?

Vaatekaappi on ensinnäkin mennyt totally uusiksi. Vuodessa koosta 40 kokoon 34-36! Käytän jälleen toppeja. Rakastan niitä! Myös lyhyet shortsit ovat löytäneet takaisin vaatevarastoon. Samoin rintaliivit menivät vaihtoon, kun tisseistä lähti rasvat. Ennen farkut tuntuivat vyötäröstä ja pepasta ahtailta joka kuorrutettiin jenkkakahvoilla vyötärönauhan päällä. Nyt, kun sujahdan farkkuihin, tiukkuutta tuntuu vain ja ainoastaan reisissä! Omituisinta tässä on se, että tyttäreni 12v, käyttää osittain minun vaatteita... en vielä osaa sanoa onko tuo viimeisin hyvä vai huono asia ;)


Yksi tavoite saavutettu: hääpukuun mahtuminen.
Vuosi sitten morsiusunelma juuttui kiinni persiiseen,
mutta nyt luiskahti läpi tuosta noin vain, ilman oivariinia!
Kokoni on jälleen XS !!
Naama on kuin naantalin aurinko,  syystäkin!

Vaikka ulospäin muutos on kaksi vaatekokoa, ja olen paremmassa fyysisessä kunnossa kuin evör, suurin edistys on tapahtunut pään sisällä.

Kun vanhoista kaavoista, tutusta ja turvallisesta, mutta silti epätyydyttävästä elämästä päästää irti, se vapauttaaEn kadu hetkeäkään päätöstä elämäntapamuutoksesta joka on tuonut kaikki ne uudet mahdollisuudet, ihmiset ja kokemukset elämääni.

Aluksi tuntui vääryydeltä, miksen saa syödä karkkia tai ottaa viiniä. Koska silloin tavoitteet liittyivät pelkästään ulkokuoreen. Halusin näyttää paremmalta, hoikemmalta, kauniimmalta. Ei.

No, lähtökohdat olivat siinä, mitä sitä kieltämään. Hyvä, että toimivat alkuun motivaattorina. Silloin. Mutta, kun saavutin ne vaatekoot, joihin olin halunnut mahtua karkkia syömättä (todella karkeasti kuvattuna), niin mitä sitten? Mitä sitten tekisin? Etsin syytä syvemmältä.


Himottu Vee alkaa pikkuhiljaa erottua.


Ruokavalion noudattaminen ja tavoitteellinen treeni olivat minulle ne avainsanat onneen. Ne synnyttivät hyvän olon myös sisäisesti. Minkäs ihminen itselleen mahtaa, kun motivaattorina täytyy olla selkeä päämäärä. Ei se "yleisen hyvinvoinnin vuoksi" vain toiminut. Vaikka yritin. Sanahelinäksi jäi tuuleen riepoteltavaksi. Kun treenissä ja elämässä on konkreettinen tavoite jota kohti mennään, motivaatio tekemiseen pysyy yllä, joka päivä. Näin matka on myös mielekäs ja selkeä.

Kun treenaan säännöllisesti ja syön terveellisesti, se ruokkii mieltä, jolloin jaksan olla ja OLEN iloisempi, rennompi, pitkäpinnaisempi, tasapainoisempi ja okei-okei hyvännäköisempi äiti ja vaimo. Olo on erinomainen, voimaantunut. Usko itseen on palannut. Rinnassa roihuaa sellainen nöyrä tahdonvoima, jolla mennään vaikka läpi harmaan kiven.

Sivuprofiilia. Kilpavalmennusta takana 3kk


Vuoden työ on nyt purkissa, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olen kysymättäkin erittäin tyytyväinen muutoksiin ja tästä on loistavat puitteet jatkaa eteenpäin! Jos kaikki menee suunnitellusti, tasan vuoden kuluttua nousen kisalavalle. <3

Sellaista, huh :) Melkoinen myllerryksen ja kasvun vuosi. Mutta todellakin jokaisen hetken arvoinen. Kiitos perhe ja läheiset, kun olette siinä.

Minun piti ottaa kehityskuvat vasta ensiviikolla ja laittaa postaus samoin vasta silloin, mutta kun elämää ei voi ennustaa. Tämä treenari kehityksineen on nyt ainakin loppuviikon tauolla, ja moikkaa teitä sohvalta mukavasti köllötellen, sillä flunssa keksi tulla meille kylään. Kaatoi koko poppoon. Puolikuntoisena ei auta lähteä salille, ettei muutu pahemmaksi. Koutsi kielsi välittömästi. Aion parantua tästä pian vanhankansan neuvoin eli villasukin ja mustaherukkamehuin. Sitä täällä ryystetään.





Mutta heeei! Millaisia ajatuksia vuoden muutospostaus teissä herättää? Nyt, jos koskaan on aika kommentoida ja piristää päivää täällä sairastuvan puolella ;) Kysykää rohkeasti, esittäkää toiveita ja laitelkaa terveisiä, niin blogi palvelee silloin paremmin.

Kuullaan pian! Toivottavasti sielläkin treeni kulkee :) Olette ihania!

Terkuin duhadedä Tii <3


13 kommenttia:

  1. Heippa!Ihana postaus ja niin ajatuksia herättävä! :)Ja ihania kuvia!!
    Kovan työn olet tehnyt ja todella hienoa,että vaikutukset tuntuu myös ns pään sisällä :)
    Itsellä sama juttu,toki puhtaasti ensin lähdettiin varmasti ulkonäöllisestä lähtökohdasta,tyytymättömyydestä omaan peilikuvaan...mutta myös se oma olo,jaksaminen,henkinen puoli...olo äitinä,vaimona,ystävänä jne...kaikki kyllä vaikuttaa kaikkeen...mutta kyllä jaksaminen on ihan eri tasolla myös täällä,kun keho voi paremmin.
    Koitahan nyt levätä ja hoitaa itsesi kuntoon,sitten sitä taas jaksaa painaa menemään :)Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei A! :) Tuon sisäisen muutoksen näkee myös kropastasi, kyllä tästä täytyy aidosti tykätä, jotta tahtotila pysyy yllä. Heeei, olit saanut upeet biksut! Laitapas postausta kengät jalassa, odotan, arvaat kyllä miksi! :) Täällä voidaan jo paaaljon paremmin, meen tänään salille.

      Poista
  2. VAU. Mahtava muutos. :) Tämmöset motivoi itteäkin jatkamaan tätä ikuisuusprojektilta tuntuvaa matkaa. Paranemisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Hansu! Varsinainen ikuisuusprojekti juu, tässähän ei ole koskaan valmis :)

      Poista
  3. Kirjoituksesi herätti paljon ajatuksia ja muistin tuttuja tunteita. Tein lähemmäs 5 vuotta sitten samantapaisen rempan elämäntavoissa. Ja kun tuolloiset tavoitteet oli saavutettu, ei pelkkä ihannekoon ylläpitäminen enää riittänytkään motivaatioksi. Nyt olen innostunut kuntosaleilusta ja toistaiseksi pelkästään siitä saatava fiilis riittää syyksi jatkaa treenaamista. Blogisi on kuitenkin niin inspiroiva ja ihana, että eihän sitä koskaan tiedä mitä muutaman vuoden sisällä tapahtuu :) Kiitos siis sekä mukavista kirjoituksista sekä innostavasta elämäntavasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sunan! Mukava kuulla että oma inspis välittyy blogin kautta noin vahvasti! Tuntuu hyvälle kun postaukselle löytyy kohtalotovereita. Kiinnostaa, tapahtuko sulla jotain dramaattista remontin kynnyksellä kun mitta tuli täyteen? Hienoa kun pidät nyt huolta itsestäsi, tsemppiä! Kävin kurkkaan sivujasi, söpöjä koiruleita sinulla. Nekin taitavat pitää sopivasti liikkeessä? ;)

      Poista
  4. Heippa! Oot sinä upee nainen! Koskaan en oo kisoja ollu kattomassa, mutta kun sinä nouset lavalle niin varmana tulen! Tuo varmasti motivoi kun päämäärä hohtaa kirkkaana. Voi, että ja tänne yks tommonen sivuprofiili kanssa kiitos:D Semmonen olkoon mun tavote, pari viikkoa on nettivalmennusta takana, välillä tökkii, mut tuun sit kurkkaa tota sun sivuprofiilias ni jaksan taas::D
    Paranehan pian!
    T:viiden mami

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Sinä ja kiitos, voin jo paljon paremmin! Wautsi, oon niin otettu viestistä! Tästähän tulee paineita, hih! Aimo annos tahdonvoimaa kohti upeampaa olemusta sinulle. Pystyt siihen! :)

      Poista
  5. Itsekkin aloin hymyillä kun postaustasi lueskelin ;) onnistumisen ilo paistoi jo selvästi kauniilta kasvoiltasi tuossa hääpukukuvassa ja hymy tarttui minuunkin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Anonyymi kiitos kun kävit lukemassa! Ehdottomasti bloggaamisen parasta antia kun pystyy tuottamaan hymyn kasvoille ihan etänäkin! Aurinkoa päivääsi!! <3

      Poista
  6. en ole tiedätkös koskaan lukenut sun blogia. nyt luin, tämän, tietysti. :) kiva teksti, ja mä vaan ihmettelen, mitä te (lopulta) vatsattomat naiset teette että teidän mahat katoaa. :'D Itsellä kun kaikki kertyy lanteille ja vatsaan, tunuu että sais vetää tosi pienille rasvapinnoille että ne häviäis. Ja on sitä yritetty aika ajoin. no mutta, se minusta. hyvä ja kiva lukeminen oli tämä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai hei Fiinu, tiiäkkö, en mäkään sun (oon itseasiassa patalaiska lukeen blogeja yleensäkään), kunnes en voinut olla huomaamatta viime viikollako se oli uutisointia äidistä joka treenaa… ja se olit sinä! Herrajumala mitä paskaa oot ja ootte joutunu kestämään! Että voi jollaki keskenkasvusella olla pieni elämä!! Toivottavasti riepotteleva show on jo ohi! Oot valtavan voimakas Nainen, arvostan ja nostan hattua!

      Mutta sitte kysymykseen. Voi apuaaa näitä mun vanhoja postauksia. Kurkkasin läpi… nyyh, näyttäsinki vielä tuolta. Ai kauhee miten pikkunen oon ollu!! Olin muutoskuvissa melko matalissa rasvoissa ja kuvat tietysti tyhjällä mahalla aamulla. Tuohon aikaan noudatin äärimmäisen tiukkaa pilkuntarkkaa ruokavaliota (punnitsin kaiken) + tein säännöllisen salin lisäksi aerobista eli treenasin kisalavoille ku hullu :) Mutta joo, tuo oli tilanne silloin, tänään vähän toisenlainen elämä, näkö ja tavoite… että ihan lohdutuksena, tässäkin osoitteessa se ylimääräinen kertyy just sinne vatsaan ja lantioon eli missä se oli ennen muutoskuviaki eli röllykkää löytyy! Mites, syötkö maitotuotteita? Ite huomasin ku jätin maidot lähes kokonaan pois noin vuosi sitte ettei se heliumpallo pullottanu illalla tossa niin pahasti, vaikka isoimmilla rasvoilla mentiinki.

      Poista
    2. sama juttu. Ennen luin blogeja ahmimalla, nyt taas tuntuu etten saa edes kirjoitettua omaani saatikka luettua tasan mitään. :D :D
      ja jos se vaan pullottaisikin iltasin, mutta kun oon vaan sitä höttyläsilavaa täynnä keskivartalosta. :D :D

      Poista