29. huhtikuuta 2013

Kun PT ei ole paikalla, polar on :)

Sykemittari, tsempparini :) 
Olen hankkinut sykemittarin maaliskuussa, aloittaessani pitää ruokapäiväkirjaa. Kun on tiedossa todelliset kulutetut kalorit, tarvittava ruoan määrä on helpompi suunnitella tukemaan tavoitteita ja niihin pääsemistä. On tärkeää, että tavoite on mitattavissa.

Aika veitikka Polar on, sen toimintoihin nimittäin jää koukkuun. Käyttö on helppoa; se pitää vain muistaa nipata päälle treenin alussa ja pysäyttää lopuksi. Liikunnan päätteeksi näyttöön tulee lukemat mm. tehokkuudesta, sykealueista sekä kulutetuista rasva- ja kalorimääristä. Laite kokoaa tiedot yhteen viikon ajalta. Maanantaina ruutuun pläjähtää totuus edellisen 7 päivän aktiivisuudesta tai lusmuilusta.

Kulutetut kalorit ovat vaihdelleet siinä 1400-1700 kcal viikkovauhdin välillä, kun liikuntoja on ollut 4-5 kertaa viikkoon. NYT näytössä komeilee pokaali eli viime viikolla on reippailtu runsaasti, on siis PYSYTTY TAVOITTEESSA. Mahtavuutta! Noo, ei liikunnat ole tämän parin kuukauden aikana jatkuvasti sujuneet samoilla tehoilla. Jos yksikin treeni neljästä jää väliin, ei hurraahuutoja Polarilta tipu. Aika tiukka täti, mutta juuri siksi ihan loistava peli!

Tämä päivä sujahti Haaparannassa eli liikuntaa kertyi ihan hemmetin tehokkaasti Ikeaa ympäri ravatessa ;) Menkööt korkkareilla kipittely tällä kertaa aerobisesta. Välillä näin! Huomenna luvassa on PT:n tapaaminen, jolloin vuorossa on treeniohjelman päivitys :) Odotan uusia haasteita!!!

27. huhtikuuta 2013

Ensin treeni, sitten työ

Kuvan lähde > 
Eilen, hakiessani lasta päivähoidosta, tapahtui jotain odottamatonta. Sen sijaan, että olisin tavalliseen tapaani napannut pojan auton kyytiin ja kaasuttanut sata lasissa äkkiä kotiin tekemään ruokaa ehtiäkseni viemään tyttöä harrastuksiin, istahdinkin lunkisti puiston penkille juttelemaan hoitajan kanssa. Yllättäen ei ollutkaan kiire mihinkään. Nautin keväisestä auringonpaisteesta, säteiden leikistä ja kuulumisten vaihdosta. Sillä aikaa poika seikkaili ympäri leikkipaikan pihaa, sopivalla etäisyydellä tarkkaillen, aivan kuin aistien äidin tarvitsevan tämän aikuisten-kesken-hetken. Hetki oli lyhyt, mutta terapeuttinen.

Elämä on valintoja. Valintoja mm. ajankäytön suhteen. Olen alkanut käydä salilla useimmiten keskellä työpäivää. Treeniin käytetty aika on 1,5 tuntia pois työajasta jolloin en ehkä ehdi vastata niin moneen sähköpostiin, mutta onko tosiaan niin, että jos asiakkaan postiin vastaaminen lykkääntyy vuorokaudella, sillä on viimekädessä merkitystä? Nykypäivää vaivaa kärsimättömyys. Kaikki pitäisi saada heti, välittömästi ja nyt. Tunnistan ongelman myös itsessäni. Mutta yritän päivä päivältä oppia siitä pois. Haluan ensisijaisesti todellakin huolehtia terveydestäni ja työ tulee vasta tärkeimpien asioiden jälkeen.

Kun asiat prorisoi, tärkeysjärjestyksessä ylimmäisille seikoille löytyy aina aikaa. Minäkin luulin, ettei salia voisi sijoittaa näin, mutta niinpä näyttää luonnistuvan. Olen työpäivän aikana huomattavasti tehokkaampi, kuin ennen; turha pyörittely, facebookkailu tai puhelimessa jaarittelu on jäänyt. Pöydällä on tehtävälista, listaa hoidetaan näpsäkästi työaikana ja töiden ulkopuolella tehdään muuta. Ja jos (ja kun) listaa ei ehdi hoitaa loppuun, se ei ole katastrofi eikä luettelo tule enää uniin.

Työntekoon voi helposti kuolla. On tainnut minullakin mennä yrittäjäelämästä suurin osa kelloa tuijottaessa ja kirotessa, kun ei vuorokaudessa tunnit riitä. Vaikka työ sinänsä on ollut mielekästä ja palkitsevaa, koko ajan vallalla on ollut riittämättömyyden tunne. Eilinen kokemus hoitopaikan pihalla oli herättävä, outo ja tuntui oikealta, helpottavalta. Ajattelin mielessäni, että tältäkö se tuntuu, kun päästää hetkeksi irti ;) Elämäntapamuutos alkaa selvästi toimia. Elämässä siis ON muutakin kuin työ :)

22. huhtikuuta 2013

Makunystyrät koetuksella

Kuvan lähde> 
Paha tilanne. Mies kantoi lauantaina kotiin pänikän valkoviiniä ja kysyi otatko. No otinhan minä, mutta huom, vain yhden lasillisen. Ja siihen se jäi. Ei edes tehnyt mieli toista.

Noo, se oli lauantai. Sunnuntaina oli tyttären syntymäpäivät. Synttärivalmistelut leipomuksineen venyivät, hoidin siinä lasten ohessa vasemmalla kädellä työasioita ja miehellä oli tulipalokiire töissä, joten viikonlopun treenailut jäivät kokonaan. Syömiset meni miten sattuu eli kakkua ja kermaa sekä tietysti tyttären toivomia mokkapaloja tuplasuklaalla. Kun ilta koitti, edessä oli pahin heikkouteni ja kiusaustilanne eli jos tiedän kaapissa olevan hyvää, tietysti syön. Rouva Alasimi, saisiko olla lasillinen viiniä? Oi, kyllä kiitos. Mutta hei ja haa, ei edelleenkään tehnyt mieli toista annosta! Sitä jää ihan ihmettelemään miten suu ei nappassutkaan enää!

En ole ihan varma oliko viini edes hyvää vai pitikö sitä ottaa vain tavan vuoksi...

Tänään päivällä sitten tempaisin jalat reippaiden hiilariövereiden voimin. Ihan voittajafiilis, kun sai lisätä melkein jokaiseen liikkeeseen lisää painoja! Lisäksi treenissä alkaa olla tehot kohdillaan, kun hommasta suoriutuu kotiin reilussa tunnissa. Pari kertaa olen käynyt menettämässä hermoni ilta-aikaan, jolloin salilla ovat ähkimässä kaikki muutkin. Nyt treenit pusketaan alta pois joko heti aikaisin aamusta, keskipäivällä tai myöhään illasta. Kun liikunnat sujuvat tehokkaasti alusta loppuun hyvällä sykkeellä, treenistä jää erittäin onnistunut tuntuma. Kulkee!

Takana loistavasti alkanut viikko ja huomenna nousee lisää rautaa!

17. huhtikuuta 2013

Voiko ihanammin päivä enää alkaa

"... onko ihanampaa aamua kuin tää..." Tiesin herätessäni, että tästä tulee hyvä päivä. Arvaa miksi? No, olin saanut riittävästi unta! Kun olen nukkunut tarpeeksi, maailma hymyilee ja minä nauran hammasrivit kiiltäen takaisin. Illan koittaessa voi vain myhäillä tyytyväisenä päivän tapahtumille; niin moni asia loksahti kohdalleen :)


Lepo, lepo ja lepo. Tuossa piilee totuuden siemen. Tuttua pienen lapsen vanhemmalle, ettei ensimmäisen vuoden aikana tule nukuttua riittävästi. Tai ainakaan keskeytyksettä. Kyllä, valvotut yöt näkyvät myös minun kasvoilla, silmänympärysvoiteen ahkerasta tuhlaamisesta huolimatta, mutta lienen tässä vaiheessa voiton puolella univeloista ;) Tunnustetaan, kun lapset saa nukkumaan, sitä liian helposti jumittuu makaamaan sohvalle, tuijottaen puolikuolleena töllöä, eikä edes oikeasti rekisteröi mitä ruudusta tulee... tai sitten seikkailee netissä tai facebookissa. Tuoko on muka juuri sitä laadukasta "omaa aikaa"? Ja yks-kaks sitten kello onkin jo kaksitoista ja alkaa mielessään manata seuraavan aamun uupumuksen tunnetta kellon pärähtäessä soimaan kuudelta. Miten oman aikani käytänkään...(kehnosti).

Tässä elämäntaparemonttia vauhdittamassa on taustalla ollut vaikuttamassa myös arvomaailman muutos. Tapahtumat perhe-elämässä, työssä ja ympärillä ovat saaneet havahtumaan. Elämän oravanpyörä. Olemmeko siinä mukana tahdosta vai tahtomattamme? Iso kysymys johon en syvenny nyt tarkemmin. Jotta elämä maistuisi paremmalle, olen noin vuoden päivät vienyt erästä hanketta eteenpäin. Aiemmin olen pelännyt hankkeen lopputulosta, mutta tänä aamuna päätin, että suhtautumiseni tulee olemaan POSITIIVINEN kävipä niin tai näin. Jossain on näin ennalta määrätty. Vaikka uskon erittäin vahvasti tahdonvoimaan, silti luotan osittain myös kohtaloon. Tänään voimakas tahtotila oli enemmän olkapäällä uteliaana kurkistelemassa ja niinhän se hanke nytkähti onnekseni erittäin paljon toivottuun suuntaan.

Hyrrään tyytyväisenä. Tämä oli hyvä päivä. Ja menen nukkumaan - NYT :) Positiivisin ajatuksin kohti huomista!

15. huhtikuuta 2013

Kiukkupussi

Kuvan lähde > 
En kestä itseäni. Pinna on niin kireällä, että pelkään suun avaamista. Että mölöytän jotain mitä saan katua. Kotona on ikkunat helisseet kirosanatulvista. Auton ratissa on samoin ollut sietämätöntä tuskaa. Kyllä, olen se tööttäilijä liikenteessä joka ei jaksa odottaa; ovathan liikennevalot ovat jo sekunti sitten vaihtuneet vihreäksi eikä se edellä oleva auto ole vieläkään tajunnut kaasuttaa alta pois. Onneksi en ole ollut liikkeellä firman autolla... Tähän keitokseen lisätään vielä naisten viikot ja paketti on just perfect.

Jaa olisiko mulla nälkä? NO OLIS! En enää pysy perässä. Pitääkö todella syödä koko ajan???

Ilmeisesti. Aloitin tänään taas täyttää ruokapäiväkirjaa ja punnita ruoat jotta voin varmistua polttoaineen riittävyydestä. Toivottavasti palaan pian "normaaliksi. Testataan viikon ajan, josko sitten helpottaisi, ettei perhe ehdi hankkia minulle yksiötä jossa saan räyhätä ihan rauhassa.

4. huhtikuuta 2013

Verenmaku suussa

Kuvan lähde >
Kuolema! Ja samalla niin mahtavaa!

Tänään oli sitten SE "sykettä voimakkaasti nostava toiminnallinen yhteistreeni". PT kantoi saliin kahvakuulaa, palloa, hyppynarua, kuminauhaa yms eli varsinaisen varusteläjän. Treenitavalla oli varmaan joku nimikin, mutta tuon setin jälkeen on kaikki lauseet ja yksityiskohdat menneet ohi. Pää ei nimittäin toimi.

Käytiin ohjelma ensin paperilla läpi. Treeni koostuu kolmesta erilaisesta patterista. Yhdessä patterissa on kolme liikettä, joista kutakin toistetaan vuorollaan 30 sekunnin ajan niin useasti kuin kykenee. Heti kun toistot on kasassa, siirrytään seuraavaan liikkeeseen. Sama setti kolmesti läpi. Sitten tauko x aikaa ja siirrytään seuraavaan patteriin. PT kellottaa ja pitää huolta tahdista.

Ensimmäinen patteri ei vielä vienyt mehuja, mutta toisessa jouduin vetään happea. Meinasin pyörtyä ja sydän hakkasi miljoonaa. Kolmannessa puuskutin ja kirosin. Kuulin kommenttia: "No, kasvoissa ainakin on väriä". Joo kiitti, mun tunnusmerkki numero 1. (mun PT vittuilee mulle - se tietää mistä naruista vetää)

Haasteen jälkeen veri maistui suussa ja piti ihan lattialla ottaa lukua. Enpä muista ihan yhtäkkiä milloin olisi kroppa pistetty noin tiukille. MUTTA HYVÄ VAAN! Tänään viimeistään revähti silmät auki todellisuuteen, mulla EI OO hyvä kunto! Vielä. Mutta suunta on erittäin paljon kohti parempaa ja vain ja ainoastaan eteenpäin! Jee!

Nyt äiti on vähän väsynyt ... :)