23. joulukuuta 2013

Joulufiilareissa ja Arvontavoittajat


Suurensuuri Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille! :) Oli ilo lukea lukuisia viestejänne, jouluisia ajatuksia ja mukavia mietteitä. Aika monen kommenteissa vilahtelivat läheisten kanssa yhdessäolo, jouluruoka, suklaa ja sauna. Niistä minunkin joulumieli rakentuu. Perinteikkäistä asioista.

Arvonnan virallisena valvojana ja avustajana toimi tyttäreni :) Blogi sai yhteensä huimat 22 vastausta - jee! Syötin arvontageneraattoriin numerot 1 ja 22 joista kone antoi numeron 5. Tytär valitsi laskusuunnan ylhäältä. Facebookissa oli 16 kommenttia, joista valikoitui numeroksi 8, ja jälkikasvuni valitsi suunnan alhaalta laskettuna. Instagramissa oli yksi viesti, joten se peli oli sillä selvä :)

Lorna Janen (LJ) tuotteiden arvonnassa Onnetar suosi seuraavia:

Blogi - LJ pääpanta ja 2 kpl hiusrenksuloita
Voittaja: Jendel

Facebook - 2 kpl LJ hiusrenksuloita
Voittaja: Katja M.

Instagram - 2kpl LJ hiusrenksuloita
Voittaja: hennmar

Onnittelut! Toivottavasti ne pääsevät heti käyttöön! Olen laittanut onnekkaille viestiä ja pistän yllärit postiin joulun jälkeen ;)

Jee, tästä tempauksesta tuli kiva joulumieli :) Pitää ottaa uusiksi - viimeistään ensi jouluna!

Kuvan lähde > 

Huomenaamuna suuntaamme Syötteen mökille, jossa vietämme joulun ihan perheen kesken Tapaninpäivään saakka. Puhelimet kiinni, rauhoittumista, yhdessä puuhastelua, jouluruokaa, ulkoilua, saunomista ja poreammeilua. Pukkikin on aikonut vierailla. Vaan oi ja voi, taitaa perheen iskä olla juuri tuon odotetun vieraan saapuessa osuvasti saunanlämmityspuuhissa ;) Miten sattuikaan, tihihiii! Pitänee ottaa paljon kuvia, jotta lapset voivat sitten tohkeissaan esitellä mistä hän oli jäänyt paitsi ;)




Aion nauttia joulupöydän antimista ja suklaasta, mutta mukaan pakataan myös raejuustot ja rahkat. Pysyn ruokavaliossa muutoin paitsi aaton ja joulupäivän illallisilla jolloin kasaan lautaselle kinkkua, kalaa, perunaa, nokareet laatikoita, herneitä, porkkanaa sekä suurta herkkuani mätiä kera smetanan ja sipulin. Naaam! Ja aamun kaurapuuro korvautuu tietty paksulla riisipuurolla. Pitää muistaa ottaa hyvä kattila mukaan ettei pala maidot pohjaan ;)




Note to self: Jos sattuu, että eksyt puntarille Tapaninpäivänä, ei kannata kauhistua. Jouluna kerrytetyt kilot ovat nestettä ja nytkähtävät liikkeelle nopeasti, JOS palaa normiruokavalioon horjumatta takaisin EIKÄ napsi ylijäämäsuklaita ja naukkaile jälkiruokaviinejä Loppiaiseen saakka ;) Että riläx vaan!




Sain valmentajalta kolmijakoisen kotitreeniohjelman, ihan huippua, ja aion reippailla mökillä liikkeet läpi päivittäin. Itseasiassa pyysin ohjelman jo viikko sitten, koska alkoi pää levitä pojan sairastelujen vuoksi. Ai kauhea miltä tuo kuulostaa, mutta te sporttiset äidit tiedätte tunteen kun talon seinät alkavat kaatua päälle, jos päivä ei suju liikuntojen suhteen suunnitellusti. Argh. Näin saan kuitenkin treenailtua kotoakäsin, vaikka lapset sattuisivatkin olemaan taudissa. No excuses - vai miten se meni! Ensi vuonna treenit eivät jää väliin edes miehen työreissujen vuoksi ja piste. Enkä aio surkutella tilannetta vaan etsin ratkaisut. Toinen piste.


  


Jos tämä kuukausi olisi mennyt kuten suunnittelin, olisin ilman muuta pitänyt joulun treenitaukoa, mutta koska kävi toisin, ja kroppa huutaa treeniä, jumppailen mökillä kotivehkein. Aerobisia ei tarvitse lähteä erikseen juoksemaan, sille ne hoituvat varmasti rinteessä ihan huomaamattaan. Kahvakuula ja käsipainot on jo pakattu takakonttiin - heh, tärkeimmät ensin ;) 




Tältä näyttää kunto vaatteet päällä vuoden 2013 lopussa; paljon on töitä tehty ja vielä on tehtävää, mutta minusta kurvit ovat hyvällä alulla. Välillä on vastustanut, mutta vastoinkäymiset kasvattavat ja niistä pitää ottaa opikseen. Edessä on uusi vuosi, selkeytyneet tavoitteet ja tahtotila roihuaa rinnassa voimakkaana. Ei muuta kuin kohti ääretöntä ja sen yli!





Nyt viimeiset paketit kääröihin ja sitten Joulu saa minun puolesta tulla :) Toivotan kiireetöntä ja tunnelmallista Joulua kaikille lukijoille!

Terkuin, Tii <3


21. joulukuuta 2013

Vielä ehdit osallistua!


... nimittäin yhteistyökumppani Lorna Jane -tuotteiden arvontaan. Aivan mielettömän mahtavasti olettekin jo osallistuneet, mutta tässä tulee muistutteluviestiä jouluvalmistelujen lomaan, jos tämä mahdollisuus on päässyt hupsahtamaan ohi. Arvonta suoritetaan huomenna su 22.12. klo 21.

Arvonta Blogissa >
Arvonta Facebookissa > (julkaistu 18.12.)
Arvonta Instagramissa > @bakarablogi

Kipinkapin!

Todistusaineistoa!! Huulissa punaa ja päällä muutakin kuin treenivaatteita!
Mulla oli eilen synttärit - olipa virkistävää tälläytyä - ja wou mikä päivä! KIITOS <3

Terkuin, Tii <3

18. joulukuuta 2013

Arvonta!


Oi että tykkään!!! Yhteistyökumppanini Lorna Janen Asta lähetti värikkäitä pikkuylläreitä ennakkoon pukinkontissa. KIITOS! Keittiössäni ihan häikäisee! Harmi kun tuo loisto ei välity puhelimen kameran kautta, sillä värisävyt ovat livenä tosi kirkkaita, mutta yritys hyvä kymppi!


Lorna Janen pääpanta ja hiusrenksuloita <3

Nuo ihanuudet on tietenkin tarkoitettu iloksenne eli ne arvotaan blogissa, instagramissa ja feisbuukissa lukijoiden/seuraajien/tykkääjien kesken. Kussakin on oma arvontansa - eli kannattaa triplata mahdollisuutensa ja osallistua kaikkiin! :)

Täällä blogissa arvotaan lime pääpanta ja 2kpl hiusrenksuloita. Pysyy sitten hiukset ojennuksessa treenin tiimellyksessä!


Pääpannassa heijastava LJ logo...

... ja sisällä inspisteksti ;)

Kangaspompulat, mustassa glitteriä, uuuuuuh! :)

Kuinka osallistut? Kommentoi!

Näin joulun alla haluaisin kuulla mikä sinulle tuo Joulumielen? Onko se lahjojen paketointi, siivoaminen, leipominen, läheiset, jouluruoka, SUKLAA vai kenties joku muu? Kommentoimalla tätä bloggausta nimellä, nimimerkillä tai anonyyminä, osallistut yllä lähikuvattujen Lorna Jane pirtsakan limen pääpannan ja 2 kpl hiusrenksuloiden arvontaan :) Lahjomaton arvontageneraattori napsautetaan päälle su 22.12. klo 21 eli voit osallistua melkein kuluvan viikon loppuun saakka. Arvonta suoritetaan kommentoijien kesken. Voittaja ilmoitetaan täällä blogissa sekä facebookissa.

Että ei muuta kuin sormet sauhuamaan :) Jeejee!

Osallistu arvontaan myös facebookissa TÄSTÄ.
Sekä kännyllä instagramissa TÄSTÄ @bakarablogi

Kuva täältä > 

PS: Jos vielä mietit aivan loistavaa inspiroivaa joululahjaideaa ystävällesi tai mikä jottei itsellesi, ehdit saada Move Nourish Believe Lorna Jane 2014 päivyrin ennen joulua, kun tilaat sen nyt heti Lavli verkkokaupasta! Kalenterissa on runsaasti tilaa kirjoittaa ja se sisältää paljon mm. ravinto- ja treenivinkkejä sekä motivaatiota. Ja onhan tuo aivan syötävän hyvännäköinenkin!


Kuvat Lorna Jane Finland facebook-sivulta - Tykkää sinäkin!





Hyväntuulista arpaonnea ja piparintuoksuisia jouluvalmisteluja!

Terkuin, Tii <3

16. joulukuuta 2013

Kiire. On keksittyä.


Takana on aktiivibloggaajaelämäni pisin kirjoitustauko. Viisitoista päivää. Puoli kuukautta! Omg. Tästä se entinen Tii olisi repinyt stressiä, vaan nykyinen ei. Ehkäpä siellä on joku jo ihmetellyt, kun uusia päivityksiä ei näy eikä kuulu? Pyydän anteeksi hiljaiseloa, mutta kuten arvata saattaa, tähän on syynsä. Mutta kerron ensin hieman taustaa.

Nytten napsahti kolme ja puoli viikkoa täyteen, kun en ole päässyt treenaamaan täysipainoisesti. Välillä juu, mutta enemmän ei. Tuntuu, että nuo mukavasti muotoa saaneet lihakset ovat kadonneet. Olkapäiden tuore pyöreys on loiventunut ja pepun ylväs hyppyrikaari lässähtänyt. Masussa on havaittavissa pehmeä keinuva alapömppö josta saa kiinni. Laardiksi kutsuttaneen... Vajaa kuukausi saa tuhoa aikaan. Mutta kieltäydyn ajattelemasta takapakkia liikaa, sillä kaivaisin vain upottavaa kuoppaa itselleni. Toisaalta, pieni pysähtyminen on tehnyt hyvää jota ilman tätä tekstiä ei syntyisi. Nyt olen keskittynyt tervehtymiseen ja teen kaikkeni etten enää sairastu. Taisin sittenkin kirmata salille liian aikaisessa vaiheessa sen pikkuflunssan jälkeen... josta vajaan viikon jälkeen seurasi aivan mahtava nielutulehdus ja 10pv antibioottikuuri. Voihan olla ettei flunssalla ja tulehduksella ole ole yhteyttä, mutta veikkaan että on. Olkaa varovaisia sen liian innokkaan salille palaamisen kanssa, ettei käy näin! Huutavan varoittava esimerkki kas tässä.

Mutta, siis vielä tuon bloggaustauon taustoihin.

Yrittäjäelämä on opettanut että liika on liikaa ja äiti joka on pois kotoa, voi silti olla hyvä vanhempi, mutta jos jatkuva poissaolo käy itselle liian suureksi henkiseksi taakaksi, epämiellyttävälle seikalle pitää tehdä stoppi. Miksi elää oravanpyörässä joka ei tee onnelliseksi? Ei mitään järkeä. Siksi tein päätöksen aktiiviyrittäjyyden lopettamisesta, ainakin toistaiseksi. Tähänastisen elämäni paras päätös. Ratkaisu mahdollisti upeat uudet mahdollisuudet jonka myötä fitnessurheiljan taival sai alkunsa. Jotain ihan uutta, tavoitteellista ja motivoivaa! Sovimme lasten ja miehen kanssa, että perhe on silti ykkönen. Että äitiä saa vetää avokämmenellä päin pläsiä jos fitnesshössötys alkaa mennä höpöksi.

Samaan aikaan aloin kirjoittaa blogia aktiivimmin, sillä tykkäsin kertoa kuulumisia teille ja mikä parasta, huomasin oman draivin tsemppaavan teitä lukijoita myös siellä! Hyvin pian kävikin niin, että istuin koneella kun halusin postata teille kuvia kehittyvästä perästä ja vatsasta. Tietysti, koska olin siitä niin innoissani! Ja mikä oli sitten todellisuus. Äippä istui nokka kiinni tietsikan ruudussa aamupalalla, illallisruokapöydässä, pikkukakkosen lallattaessa sohvalla, illalla kymppiuutisissa. Kirjoitti sormet syyhyten blogia. Aina. Ja julkaisun jälkeen piti olla kännykällä tarkistamassa auton ratissa, oliko tullut vastauksia, kysymyksiä, kommentteja, jopa vessaa myöten. Aamulla herätessään, illalla ennen nukkumaanmenoa, välillä jopa yöllä. Pakonomaisesti. Jostain kumman syystä perhe ei katsonut tätä hyvällä? No, sitten kokeilin vaihtaa rytmiä ja napottaa koneella kun muu perhe jo nukkui. No koska halusin niin kiihkeästi pitää teidät ajan tasalla! Tämä menettely toimi hyvin jonkin aikaa, kunnes vähäiset kauneusunet alkoivat vaikuttaa seuraavan päivän treeniin. Väsyneenä ei jaksa tempaista maastavetoja. Enkä tosiaan ollut hehkeintä seuraa, varsinainen kärttyperse. Ääh, sekään ei pidemmän päälle toiminut. Mikä siis eteen?

Kuului tuttu kysymys: Mikä on olennaista tavoitteellesi?

Ja vastaushan ei tästä miksikään muuttunut; fitnessurheilijalle olennaista ovat ruoka, treeni ja lepo. Mutta ykkösenä silti perhe. Siksi jouduin arvottamaan mielessäni bloggaamisen tärkeyttä. Pitäisikö bloggaus jättää rutiineista pois kokonaan kun se oli alkanut häiritä läheisiä ja pari kertaa jopa kävi niin että kirjoittaminen meni salin edelle?? Voitteko kuvitella: skippasin treenit seuraavaan päivään jotta saisin tekstin valmiiksi?? Ääh, sinä idiootti, bloggaus ei vie kuntoa eteenpäin, olkoot vaikka kuinka kivaa! Kuinka huolestuttavaa!!

Olin alunpitäen luvannut itselleni bloggaamisen olevan vapaaehtoista, pääkopan tyhjentämistä, fitnessmatkan päiväkirjoittamista ja ensisijaisesti mukava harrastus. Ja miten olikaan käynyt? Nyt se lohkaisi liian monta tuntia muutoinkin vähäisestä vapaasta ajasta ja sen tuoma addiktoiva vaikutus alkoi tuottaa ikäviä katseita perheen suunnasta. Eikä ne aina edes jääneet pelkälle katseen tasolle, taisivat ne ärähtääkin. Pahasti.

Oli siis mietintämyssyn paikka.

Ja voi kuulkaa, näin treenitauolla on ollut aikaa miettiä syntyjä syviä.

On kamalaa miten sosiaalinen media, älypuhelimet, sähköpostit ja blogit koukuttavat. Myönnän addiktion. Sinun pitäisi olla kokoajan saatavilla, olla onlinessä ja on katastrofi jos et vastaa viestiin tunnin tai viimeistään kahden sisällä. Onko väliä jos vastaa "vasta" huomenna? Eikä tänään? Pääasia on että vastaa. Myönnän että työelämästä opittu kiire, tehokkuuden yliarvostus ja kaikki-mulle-heti-nyt-asenne jäivät päälle. Voin kertoa, että aika sairaalloista touhua. Voi hyvänen aika miten ennen on tultu toimeen ilman sähköposteja ja kännyköitä?? Toki salamannopeassa tiedonkulussa on hyviäkin puolia, mutta niitä en lähde ruotimaan tässä, sillä tämän vajaan kuukauden aikana, kun olen ottanut kaikkinensa rennommin treenin, ruokien, nettiaktiivisuuden ja yleisen häsäämisen suhteen, olen valaistunut. Itse todella aiheutan oman kiireeni. Miksi se kalenteri pitää tunkea niin hiton täyteen?? Miksi pitää olla kokoajan niin helvetin tehokas??

Mistä kiire on tullut?

En tiedä teistä, mutta ensisijaisesti syytän facebookkia ja älypuhelinta. Siis todellakin täysin oma syy, mutta kuitenkin sosiaalisen median vika. Kun siellä ovat kaikki muutkin, niin minunkin pitää olla? Työelämän hektisyys seurasi ahdistavana henkilökohtaiseen elämään. En osannutkaan ykskaks lopettaa tehokkuuden kulissia. Ajattelepa, oli kokoajan ihan järkyttävä kiire, mutta silti ehti avata sovelluksen joka toinen minuutti tarkistaakseen mitä naamakirjakaverit tekivät tai oliko joku tykännyt uudesta, juuri päivittämästäni statuksesta. Ihan älytöntä!

Sitten yksi kaunis päivä päässä napsahti. Tiedostin kuinka monta tuntia päivästä roikuin netin äärellä, toki myöntäen sen näppäräksi yhteydenpitokanavaksi, mutta kuinka paljon aikaa pinttynyt tapa söi aidoista sosiaalisista suhteista. Vaikka olin kotona fyysisesti, henkisesti elin siinä toisessa maailmassa, internetissä. Voi sitä läsnäolon vaikeutta puhelimen tuutatessa viestiä, hälytystä ja muistutusta. Eikä mieli saanut rauhaa ennen kuin muka sen elintärkeän äänen aiheuttajan oli käynyt tarkistamassa ja kuittaamassa whatsupista ja mitä näitä nyt on. Aloin vihata lausetta: "Katoinkin facebookista että mitä sulle kuuluu". Hei come on!! Missä kohtaa ihmisten välinen aito kasvotusten kommunikointi ja kuulumisten vaihto lopahti!! Enää ei tarvinnut olla aidosti yhteydessä, kun pystyi stalkkaamaan kaverin päivityksen feedistä!! Aloin inhota koko keksintöä. Mutta rauhotuin, kun tulin tietoiseksi siitä, ettei minulle tarvitse kuulua kokoajan jotain. Eikö sellainen normi "elely" riitä? Vähensin facebookkipäivitykset minimiin. Uskoin, että ne ketä oikeasti kiinnostaa kuulumiset, pitävät yhteyttä kyllä. Ja näin tapahtui. Minun ei myöskään tarvinnut olla kokoajan tavoitettavissa. Puhelimen aloin laittamaan iltaisin äänettömälle. Ei ollut pakko olla kokoajan tietoinen maailman menosta, koska silloin arjen pienet tärkeät hetket lipuivat ohi. Minulle tieto Cheekin puolessa tunnissa loppuunmyytyä Stadionkeikkaa tärkeämpää on nähdä tyttären horjumaton piruetti olohuoneessa tai kokea ylpeyden tunne pojan pukiessa paita päälle ensimmäistä kertaa. Elämä on arvoja ja valintoja. Minä ajattelen näin, toinen ajattelee varmasti toisin ja se suotakoon.

Että mitä sitten?

Päästyäni työnarkomaniasta eroon, minusta tuli kiireinen nettiriippuvuuden vuoksi. Yrittäjyyden tyhjiö piti täyttää jollain, koska en osannut "vain olla". Onko addiktioiden määrä elämässä siis vakio? Olkoot sosiaalisessa mediassa näkyminen ja bloggaaminen vaikka kuinka "in", omalla kohdallani ilmassa oli jo normaalia elämää häiritseviä piirteitä joista ei hyvä seuraisi. Tälle oli tultava stoppi.

Nyt.

Kaikki on tapahtunut vaivihkaa. Salaa hiipien. Mutta hemmetti soikoon, olen päättänyt hankkiutua uudesta ongelmasta eroon ennen kuin se paisuu kuin pullataikina! Siten, ettei se hallitse pakonomaisesti, vaan itse valitsen milloin ja missä nettiin menen oli kännykkä tai tietokone ulottuvilla tai ei. Samalla jotenkin hävettää, miten olen päästänyt tilanteen ryöpsähtämään käsistä. Täysin oma vikahan se on. Sama kuin sokeriaddiktio. Opittu tapa josta pitää oppia päättäväisesti pois. Mutta eipä ole helppoa. Tuo kännykän perkele kun etsiytyy käteen ihan vahingossa ja kuinka ollakaan, taas siinä nenän edessä on jokin sovellus auki! Ylimääräistä aikaa ei vuorokaudessa työn, perheen ja fitneksen vuoksi jää montakaan tuntia, välillä ei ollenkaan. Jos täytyy valita bloggaus vai ihmiset, niin todellakin valitsen elävät ihmiset. Eikä ystävät netissä, vaan ystävät reaalimaailmassa kylässä ja kahvilla.

Siksi, ajankäytön järkevöittämiseksi, rakkaat lukijat, jatkossa kirjoitan harvemmin kuulumisia tänne blogiin. Siirrän (sosiaalinen media-tilityksestä huolimatta) pääpainoa ehkä aavistus enemmän BakaraBlogin fb-sivulle ja kuvatunnelmia tupsauttelen Instagramin feediin @bakarablogi, koska niiden välityksellä kerron urheilijan terveiset nopeammin. Seuraattehan siellä! Mutta missään nimessä en bloggaamista lopeta kokonaan, koska kirjoittaminen on kivaa ja te olette todella tärkeitä ja ihania kommentteineen sekä kuulumisineen! Ja onhan tämä yhdenlainen henkireikäkin, se oma tärkeä hetki omien ajatustensa kanssa, mutta tässä eteenpäin ainoastaan sopivassa suhteessa :)

Mitä te ajattelette tästä?

Minulla on paha tapa hurahtaa. Kun hurahdan, se imaisee täysillä mukaansa. Vähän niin kuin kaikki tai ei mitään. Itse aiheutan kiireeni. Rakastan heittäytymistä, mutta kohtuus silti kaikessa. Opettelen edelleen sanomaan ei, koska kiire on keksittyä. Kaikkeen siihen mikä on tärkeää, on aikaa. Pidättehän siis huolta läheisistänne.

Terkuin, Tii <3

1. joulukuuta 2013

I´m back!


Kiitos viimeisestä rakkaat lukijat! Sain edelliseen postaukseen sellaisen kommenttivyöryn ja myötätuntoviestisuman etteipä ole aiemmin nähty. Älyttömän iso kiitos, jokaisella viestillä on järistyttävän suuri ja kannustava merkitys jaksamiselle.

Jännitin millaisen vastaanoton avautuva puheenvuoro saisi vai saisiko mitään :) Olin myös ajatellut harvaa kiinnostavan lukea pelkkää tekstipostausta ilman kuvallista väritystä, (koska itse olen sellainen), mutta tämä osoitti luulon vääräksi. Hyvä että olemme erilaisia!

Onnea on, kun ympärillä on välittäviä ystäviä sekä maailman paras tiimi <3

Kuvan lähde >


Arjen hulinoissa suoritamme tehtäviä monotonisesti jotta selviäisimme päivästä seuraavaan. Robotinomaisesti. "Teen vielä tän ja tän niin sitte..." On tärkeää pysähtyä, havahtua ja pohtia syntyjä syviä. Konetta kannattaa välillä puunata, rasvata ja kiristää, muuten aparaatista tulee niin puhkikulutettu, ettei sitä saa fiksattua edes huollossa.

Motivoituneena haasteet eivät muodostu taakaksi.


Lumivaippa kaunistaa ja heti huomaa miten valkoinen maa piristää mieltäkin :)

Siinähän tuo puolitoista viikkoa hurahti, ensin hautautuneena sohvaan ja sitten iski flunssa. Aiemmin olisin repinyt pelihousuni pitkittyneen tauon vuoksi, mutta en enää. Sitähän sattuu eikä elämä tähän lopu. Nyt treeni kulkee aivan uudella vaihteella ja tänään ovat vuorossa mitkäs muutkaan, kuin jalat ja Bakarat!!


Kotisalille Liikkuun!

Tästä se joulun odotus ja jännäys alkaa... ja jouluun saakka pusketaan sata lasissa!
Hyvää ensimmäistä adventtia kaikille :)


Tätä aamua on ootettu! :)


Kuullaan taas! Terkuin, Tii <3

Seuraa instagramissa @bakarablogi
Tykkää: facebook.com/bakarablogi

26. marraskuuta 2013

Jos ei olekaan kivaa?


Varoitus, nyt tulee pitkä pohdinta, eikä poikkeuksellisesti sisällä yhtään kuvaa!
_

Mitä jos yksi aamu herätessäsi, se tavoite johon olet intohimoisesti suunnannut läpi tuulen ja jään, ei kiinnosta tipan vertaa? Että kun aiemmin treenit olivat päivän kohokohta, yllättäen pelkkä ajatuskin tuntuu pakkopullalta? Pitääkö silloin huolestua?

Kerron teille salaisuuden.

Olen viimeisen viikon ajan herkutellut päivittäin. En älyttömyyksiä, mutta vanha herkkuperse pääsi valloilleen. Keksiä yhtenä päivänä, toisena pullaa, karkkia kolmantena, sipsejä neljäntenä. Perjantaina söin pitsaa ja leffan kanssa karkkia. Ja nautin viiniä. Sunnuntaina oli pojan synttärijuhlat. Salilla en ole näyttänyt nokkaani kertaakaan.

Enkö olekin tosi fitness? ;)

Olen joo ja nyt on niin huono olo. Silmäpussit tervehtivät peilistä aamulla ensimmäisenä. No morjens. Timmeytynyt raskauskumpu plopsahti välittömästi ulos kuorestaan. Jenkkakahvat alkoivat roikkua vyötärökaitaleen päällä. Perseposket hyllyvät. Enemmän kuin se miltä näytän, inhoan tätä etovaa henkistä tyytymättömyyttä ja itseinhoa joka rennommasta viikosta on seurannut. Vaikka taannoin isoon ääneen kuulutin "ettei enää koskaan", niin aika helppoapa "koskaan" -tyyliin oli palata.

Yhtäkkiä ajattelin koko fitnesstouhusta, who cares, ihan sama?

Mitä ihmettä? Välinpitämätön ajattelumalli ei ole yhtään minua. Se OLI osa vanhaa Tiitä, itsensä laiminlyöntiä parhaimmillaan, kun huolehdin "kaikista muista" jolloin olin liian väsynyt ottamaan vastuuta omasta hyvinvoinnista. Tämä oli aikaa puolitoista vuotta sitten, ennen elämäntapamuutosta. Uuteen minuuteen en kuvitellut sen enää palaavan.

Olin ehtinyt unohtaa miltä armoton sokerihimo tuntuu. "Annoin pikkusormen, se vei koko käden...", laulaa Sirkesalo. Näin juuri kävi. Annoin itselleni luvan ottaa yhden keksin. Toisen. Sen jälkeen sokeria teki entistä enemmän mieli. Ja hups vaan, silmänräpäyksessä koko pussi oli tyhjä! Vaikka minulla ei ollut edes nälkä. Teki vain mieli. 

Ei ne ahmimani herkut edes maistuneet hyviltä, kunhan piti ahtaa sontaa kurkusta alas, hullunkiilto silmissä. Olin myös kadottanut muistikuvan miten vetämätön tursake ja ikävä ihminen olen, kun kehoa ei helli liikunnan tuottamalla endorfiinillä.

Nooo, kieriskelin ja märehdin perjantaipäivän itsesäälissä. Olin sokerihuuruissa jo hetken jättämässä koko bikiniurheilun kesken, sillä tuo huume alkoi dominoida myös mieltä. "En pysty tähän". "Aivan liian rankkaa". "Mutta kun mulla on perhekin hoidettavana". "Tää ei oo enää kivaa". HALOO! Kukaan ei ole sanonutkaan, että urheilijan tie olisi helppo.

Niin-mutta-ku. Mutta kun liikunnan pitäisi olla ensisijaisesti kivaa ja mielihyvää tuottavaa. Näinhän iltapäivälehdet suitsuttavat. Että argh, onko minussa nyt jokin vialla kun en olekaan normien ja tutkimusten mukainen? Eihän avioliittokaan ole aina kivaa. Kun työnkin pitäisi olla kivaa. Onko sinulla kokoajan kivaa? Ei varmasti ole. Koko kivaa-sana on ylimainostettu.

Jos on valinnut päämääräksi kilpaurheilun, sitä ei voi harrastella ja liikkua omaksi huvikseen, vaan mukana on oltava satasella ja vielä kymmenen prosenttia päälle. Sinä aamuna kun lapsi on herättänyt yöllä kolmen tunnin välein ja vaikka päätä kivistää, salille on mentävä vaikkei yhtään huvittaisikaan. Aina ei hotsita.

Tavoitteellisuus ei ole aina kivaa. Siksi tavoitteessa pysyminen on tahdon asia.

Perjantaisen pohdinnan jälkeen olen suhteuttanut hetkittäiset epämääräiset "tää ei oo kivaa" -tuntemukset kokonaisuuteen. Kun suurin osa paletista on kasassa, pienet hairahdukset ja takapakit eivät haittaa. En aio syyllistyä tai pitää itseäni epänormaalina, jos jokin aamu salille lähtö ei tunnukaan mielekkäältä. Kuuluu elämään. Elämässä on muutakin kuin oma napa ja äidin arjessa on muuttuvia tekijöitä, siitä ei pääse mihinkään. Muuttuvat tekijät = esim lasten sairastumiset ja miehen työ, niihin en voi vaikuttaa, mutta melkeinpä kaikkeen muuhun voin. Asenne ratkaisee. Meillä on ollut viimeisen kuukauden ajan vähän haipakkaa, silmätulehdusta, valvottuja öitä, mies ollut paljon reissuissa, joten ei ole ihme että väsähdin. EVVK fiilis tulee kun tankki on tyhjä. Kun ei ole nukkunut. Voisinko olla itselleni armollisempi? Voisin. Väsymystä saa tuntea ja se on ihan ok. Silloin pitääkin kuunnella kroppaa ja levätä. Sama suhteuttaminen ja kohtuullistaminen koskee myös herkutteluja. Voin ja saan ottaa pullan silloin tällöin jos haluan, jolloin kannan myös herkun syönnin seuraukset kuten turvotus ja näppylät JA että kunto ei etene. En voi tehdä sitä joka päivä, mutta en tee siitä myöskään numeroa tai kanna huonoa omaatuntoa, jos valitsen syödä. Teen valintani itse.

Tällä kertaa herkuttelut meni vähän överiksi, mutta tästä opittiin!

Uskon, että kaikella on tarkoituksensa. Piti pysähtyä. Pohtia onko fitnessurheilu juuri sitä mitä haluan. Päivittäisistä herkkuvuorista luopumista. Kokea hyllyväiset vatsa ja peppu uudelleen. Kun päätin 1,5 vuotta sitten haluavani etovasta olosta eroon, se päätös todellakin pitää edelleen. Syy piti vain palauttaa mieleen ja tuntea uudelleen. Kokonaisuuden kannalta, jos tämä viikko oli ainoa repsahdusviikko vajaan kahden vuoden aikana, niin mieti oikeasti, oliko tällä merkitystä? Ei, ulkoisesti. Mutta sisäisesti kyllä! On elintärkeää ruokkia mieltä, välillä kyseenalaistaa tekemisiään ja olen sitä mieltä että tämä ajatustyö oli parasta havahdutuslääkettä aivoille!

Ymmärsin itseasiassa kapsahtavani luonteeni malttamattomuuteen. Kehonrakennus on hidasta, muutokset tapahtuvat vuosien saatossa, eikä kehittymistä auta turha hötkyily ja stressaaminen. Malttia nainen, malttia. Aah olen löytänyt uudesta elämäntavasta luonteenlaadulleni haastajan :) Tämä taitaakin tehdä tooooodella hyvää ;) Olen ollut kaikki-mulle-heti-nyt-tyyppiä, joka on valitettavasti tämän päivän kaikenmaailman superlaihdutuskuurien myyntivaltti. Nopeasti. Heti. Sama koskee kyllä tanssimaailmaakin. Tanssitaito päivässä, jep. Se vain on valitettavaa, että pysyviä tuloksia tai taitoa ei ole mahdollista saada heti ellei sitä tee laadun tai terveyden kustannuksella. Tarvitaan hermoja, toistoja ja pitkäjänteisyyttä.

Mikä on olennaista? Olennaista on syödä puhdasta ruokaa, treenata säännöllisesti, levätä ja nauttia tekemisestään. Harjoituskaudella kaikki muu on epäolennaista. Näin ammattilaiskaksikko Alander-Virmajokikin painotti keskittymään olennaiseen pari viikkoa takaperin järjestetyllä fitnessleirillä. Ajankäytön järkeistäminen, joka oli aktiiviyrittäjäelämän aikana täyttä hepreaa, (ai mikä muu elämä), on muodostunut nyt entistä tärkeämmäksi. Olen tehnyt valintoja, jättänyt aika monet kissanristiäiset väliin, kieltäytynyt muutamista yhteistyöehdotuksista, (mm viimeksi sain kutsun siirtyä bloggaamaan urheilullisen elämäntyylin yhteisöön FitFashioniin), mutta koska päätavoitteeni on arvostelulajissa kilpaileminen, olisin hölmö, jos haalisin arkeen vielä lisää duunia. Tiedän voimavarani.

Aaah, mutta tekipä niin hyvää välillä tuulettaa ja vain möllöttää! Olen iloinen löydettyäni treeni-innon uudelleen, sillä vähän säikäytti kun selkeä ja kirkas tavoite oli yhtäkkiä tipotiessään? Unen puute ja hektisyys tekivät tepposet. Ja perhana vie, todellakin tavoittelen elämäni tikkikuntoa ja hyvää oloa, sillä jos en tee sitä nyt, milloinkas sitten? Huomenna? Maanantaina? Ehei, vaan nyt.

Edessä on uusi upea viikko ja puhdistunut pöytä. Tästä vavisuttavasta kokemuksesta on opittu ja nyt eteenpäin! Juoksumatto, my darling, aim veiting foo juuu!

Mikä on tavoitteesi? Tee päätös, työskentele päivittäin tavoitteen saavuttamiseksi ja keskity olennaiseen. Joudut luopumaan jostain tavoitteesi edessä, se ei välttämättä ole kivaa, mutta saavutettu päämäärä palkitsee moninverroin.

Tahdonvoimaista viikkoa kaikille!

Terkuin, Tii <3

Seuraa instagramissa: @bakarablogi
Tykkää: facebook.com/bakarablogi

22. marraskuuta 2013

Uusi media!


Huhhahhei! Bakarablogia voi seurata nyt myös instagramissa. Tykkään!

Rakas tyttäreni opasti tämän sosiaalisen median kanssa alkuun, mm. miten noita häshtägejä oikein kuuluu käyttää. Kun "ei kukaan löydä sun kuvia jos et laita hakusanaa". Ja että kannattaa kirjoittaa varsinkin englanniksi. Niin, ja että risuaitoja voi lisätä jälkeenpäinkin. Pisti vähän hymyilyttämään. Äidillä kirposi sellainen "olen niiiin ylpeä tuosta pikkunaisesta" -ilme. Ihmeellinen tämä maailma! Mutta nuo nuoret OVAT tekniikassa usein etevämpiä kuin vanhempansa. Kolmevuotias poikakin pelailee iPadilla tuosta noin vain... että näin.

Instagram

No mutta, kun instagramilla on kerran sata miljoonaa käyttäjää, niin pitihän minunkin. Eli, blogini löytyy kuvapalvelusta niinkin yllättävällä tunnuksella kuin @bakarablogi. :) Latailen sinne arjen keskeltä napsittuja räpsyjä eli pääset kurkistamaan ehkä hiukka syvemmälle elämääni. Tällä hetkellä löytyy jo viisi kuvaa! Tuu seuraamaan!

Terkuin, Tii <3

20. marraskuuta 2013

Fitnesspäivä kera Katin & Annan


Kyllä meitä oululaisia hemmoteltiin, kun saimme fitnessleirin viime viikonloppuna ihan omalle paikkakunnalle. Siis kerrankin niin, ettei tarvinnut ensin matkustaa kokonaista päivää toiselle puolelle suomineitoa, jotta pääsisi osalliseksi jostain spesiaalimmasta! Wautsi! Leirin organisaattoreina toimivat Figure PRO Kati Alander ja Bikini PRO Anna Virmajoki.

Joo, tunnisti hajusta että olimme saapuneet salille jossa lihaksia todella rakennetaan, nimittäin testosteronin tuoksu leijaili eteiseen asti... leiri järjestettiin perinteikkäällä Classic Gymillä.


Kuva täältä > 

Päivä käynnistyi poseeraus ja t-kävelytreenillä. Porukka jaettiin kahteen, Anna harjoitutti biksutyttöjä ja Kati bodyjä. Meitä bikinejä oli vain neljä, joten saimme erittäin paljon henkilökohtaista ohjausta, vinkkejä ja tipsejä. Leirin paras anti tuli siis heti ensimmäisen tunnin sisällä!


Anna johtaa biksujoukkoja, Kati bodytytsien kanssa taustalla.

Kuka ääliö laittaa löysän topin päälle posetreeneihin? Hep! Kuva: Minna Ruikka

Tiimimme huikea Outi. Ensi vuoden kisat tähtäimessä ;) Go Nainen!


Yhteisfanituskuva Outin ja Iinan kans <3  

Takataskuun jäi:

Maltti on valttia. Terkuin pyryharakka, joka innosta pomppien viipotti t-kävelyyn. Tahtia kun vähensi puoleen, niin avot! Yksinkertainen on kaunista. Vähemmän on enemmän. Muista hartiat alas ja rauhoita kädet. Ojenna polvet. Kierrä. Hymyile. Harjoittele paljon. Nauti.

Sitten oli vuorossa keskustelutuokio. Saimme esittää kysymyksiä joihin Kati ja Anna vastasivat.


Ja ketäs yllärivieraita siellä olikaan: Sara Back, siskonsa Camillan kanssa :)

Takataskuun keskustelusta päällimmäisenä jäi:

a) Kaatuuko harjoituskausi yhteen pullaan? Kaatuuko todella?
b) Syö oikeaa, monipuolista ruokaa. Kuinka välttämättömiä lisäravinteet ovat?
c) Pidä harjoituskauden paino aisoissa. Jos kisadieetillä pudotettavaa on yli 15 kiloa, ei ole ihme että terveys saattaa pettää.
d) Keskity olennaiseen ja lopeta turha häröily. Jos tavoitteena on lihaskasvu, ei samanaikaisesti voi tanssia, potkunyrkkeillä ja tähdätä maratooniin.

Lopuksi saimme Annalta aivan tykit tehomuuvit pystypakaroiden saavuttamiseksi.


Smithissä...

Seisten...

Taljassa näin, ja...

kyykäten...

Pallolla....

Ja sama a`la kaunis Ilona ....

Kuminauhalla...

Pallolla seinää vasten....

Pää alaspäin....

Sumoillen...

Eli kuormiteltiin pepaa ja reisiä eri suunnista. Huhhuijjaa mitä akrobatiaa!

Katoin peilistä ja kyllä, heti alko tapahtua näissäki kankuissa!

Takataskuun pakaratreenistä jäi:

Vaihtoehtoisia, erittäin tehokkaita ja polttavia liikkeitä, joista osa on toteutettavissa vaikka kotoakäsin, jos ei pääsekään joku kerta salille. Päällimmäisenä kuitenkin mielikuva Annan mielettömän muhkeista pakaroista. Awww, aivan mahtavat! Niissä kulminoituvat vuosien, kova tinkimätön treeni ja miljoona kana-annosta. Arvostan.

Leirit ei olis mittään ilman ihania tiimiläisiä: Iina ja Ilona. Nähdään taas!

Ihastelun ja pilvilinnojen jälkeen nopea paluu arkiseen aherrukseen pam eli back to basics! Olen saanut uuden nelijakoisen VOIMAA kehittävän ohjelman, ruokavaliota on tarkistettu ja tulossa on tankkauspäivä 10 päivän välein. Ei huono! Lähdenkin tästä salille, morjens!

Ole rohkea ja tavoittele mahdotonta :)

Terkuin motivaatiotankattu Tii <3

14. marraskuuta 2013

Kemirapsaa


Eilen heräsin kuudelta (ilman herätyskelloa??), puurot nassuun ja eväät kassiin. Miten hienoa oli juoda aamukahvit rauhassa ilman, että kukaan nykii housunlahkeesta tai vonkaa syliin... vaan tämä pilvilinna kesti ehkä minuutin kun pitikin jo mennä, joten loppusumpit kulautin kerralla kurkkuun ja toisella kädellä puin jo takkia päälle. Ai minne olin menossa? No, Kemiin kuntotsekkiin.

Valo vaihu jo!

En minä pahvi tullut ajatelleeksi, että kello puoli 8 aamulla Oulun valoristeykset ja rampit ovat ihan tukossa kun siellä on pari muutakin kiireistä menossa töihin. Kääk, ihan hulluna jengiä liikkeellä! Nykyinen päivärytmini ei yksinkertaisesti ole vaatinut autolla liikkumista tuohon aikaan, joten taoin päätä seinään odottaessa punaisten vaihtumista vihreäksi. Tajusin samalla, etten ehtisi aikataulussa Kemiin. Oli 13. päivä, muttei perjantai... No, olin loppu viimeksi viisi minuuttia myöhässä, että ei silti paha. (Volvo ON nopea).

Treffit Body Centerissä

Ai mitenniin jännittää!! :)

Vaatteet pois, korkkarit jalkaan ja framille.




Malttamatonta kihelmöintiä joka puolella kehoa, kun Jaana silmäilee siinä metrin päässä päästä varpaisiin. Ne jumalattoman pitkiltä tuntuvat sekunnit kun kasvojen ilmeestä ei voi päätellä yhtään mitään, eikä suusta kuulu muuta kuin myhäilyä. Ääh en kestä! Sano jo!

"Vauuu, mikä reisi"
"Oot siistissä harjoituskauden kunnossa"
"Valmentaja on tyytyväinen"

tässä kunnossa

Olin ihan mielissään! Suoraan sanottuna väliaikakatsaus pelotti. Vaikka kovasti oli punnerrettu, silti, ainahan palaute jännittää. Koutsi huojensi mieltä ettei kropassa todellakaan ole mitään sellaista mitä siinä ei kuuluisi harjoituskaudella olla... Eli höttö on ihan jees! Siitä pitää vain oppia tykkäämään! Asenne ratkaisee - aina!

Sitten salivermeet niskaan ja itse koitokseen hoplaa! Treenit Jaanan kanssa herättävät osittain kauhua polttavan kivun vuoksi, mutta samalla lapsenomaista innostumista, kun tietää joka kerta oppivansa alan gurulta jotain uutta.

Kävimme (lattea ilmaus, osuvampi olisi puuskutin ja ähisin) läpi nykyisen ohjelman jalkaliikkeitä. Ennätyspainoin! Suorin jaloin maastaveto joutui tiukkaan syyniin sillä olen tehnyt sen päin persettä. Tangon pitäisi kulkea jalkoja pitkin... nyt kulkee ja nyt tiedän. 

Ensiviikosta eteenpäin ohjelma päivittyy! Kivaa! Tässä sniiköpiikkiä mm. uudesta lähentäjäliikkeestä jossa vatsakin saa mahtavasti tuntumaa.




jalkojen pitäis pysyä vaakasuorassa, mutta kö ei jaksaaahhhaaaahaaa ;)

Nämä ovat muuten ekat tilannekuvat salilta IKINÄ :)

Seuraava prokkis on leventää harteita ja muotoilla olkapäitä pyöreämmiksi sekä lisätä reisien kokoa. Jotta tyttö alkaa kasvamaan, sapuskaa lisätään entisestään, koska edelleen mennään nippanappa pluskaloreilla. Syön tällä hetkellä 6 reilun kokoista ateriaa päivässä joten annoskokojen kasvattaminen ei olisi järkevää, ellei mieli tuntea itseään jatkuvasti pingottuneeksi ilmapalloksi. Niinpä lisäkalorit toteutetaan säännöllisin tankkauspäivin. Isokokoinen NAM ja tuuletusta - Wuhuu!

Kiitos ja kumarrus Jaana - Oli haasteellista, mutta ennen kaikkea KIVAA!

Bikinivartalo kuukaudessa... Pitkäjänteistä touhua, right?!


Siinä lähtiessäni katse tarrautui odotustilan pöydällä olevan fitness-lehden otsikkoon. En voinut olla taltioimatta tuota. Bikinivartalo kuukaudessa, se lupaa rehvakkaasti. Myhäilin, että edellisessä elämässä lehti olisi tarttunut mukaan nopean lottovoiton toivossa. Ihminen on hölmö kun se kuvittelee muutoksen tapahtuvan heti. Todellisuus on jotain aivan muuta. Sellaista dieettiä, pussikeittokuuria tai ihmepilleriä ei ole keksitty joiden avulla saavutetut tulokset olisivat pysyviä. Dieetin jälkeen, normaaliin tottumuksiin palatessa kilot tulevat takaisin, usein kahta kamalampana lastina. Been there! Väliaikaisuuden varaan rakentaminen on itsensä huiputtamista, sillä pysyvät tulokset vaativat elämäntapojen muutosta: terveellistä, lisäaineetonta ruokaa; säännöllistä, iloa tuottavaa liikuntaa ja unta. Tahtoa. Päättäväisyyttä. Halua satsata itseensä. Ja ennen kaikkea aikaa.


Kotimatkalla aurinko alkoi paistaa!! :)


autossa evästelyä

Ai että! Kemissä on ihmellistä taikaa :) Sieltä saa joka kerta uutta energiaa ja poweria tähdätä entistä tiiviimmin kohti tavoitetta. Halua kehittyä. Loistofiilis kertakaikkiaan! <3 <3 <3

Kuvan lähde > 

Sunnuntaina leireillään Annan ja Katin kanssa. Niin ihanaa nähdä tiimiläisiä ja tuttuja! Leirirapsaa seuraavaksi sitten sieltä. Nauttikaa tulevasta viikonlopusta, ulkoilkaa ja pitäkää huolta toisistanne :)

Terkuin, Tii <3